vrtaus

Muistan hyvin ajan, jolloin ajattelin juuri noin. Kunnes tajusin pakenevani jotain…itseäni.

 

Eräässä keskustelussa pohdimme, voiko minkä tahansa tunteen kanssa jäädä vain istumaan, kohdata ja nähdä sen. Nykypäivänä meillä on ympärillämme niin paljon ärsykkeitä, että helpompaa on paeta, vältellä, konkreettisesti juosta karkuun tai jonkin addiktion avulla paeta ikävää oloa. Ihmismielelle on luonnollista vältellä kipua ja hakea hetken nautintoa. Joudumme siis tietoisesti oppettelemaan pysähtymistä, tunteiden käsittelyä ja kohtaamista. Olemme psykofyysinen kokonaisuus ja keho vaikuttaaa mieleemme ja toisin päin. Tukahdutetut tunteemme jäävät myös kehoomme jännityksiksi, kolotuksiksi ja tunnelukoiksi. Kehommekin voi siis viisaudessaan kertoa paljon tunne-elämästämme.

Mutta mitä voimme tunteiltamme oppia? Ikävät tunteet kertovat, että tarpeemme eivät tyydyty ja positiiviset, että tarpeemme ovat tulleet huomatuksi. Tätä kautta voimme oppia paljon itsestämme. Perustarpeinamme pidetään yleensä kuulluksi, nähdyksi ja kosketetuksi tulemista, mutta kaikki muu rakentuu elämän polkuja tallatessamme. Olemme jokainen ainutlaatuisia yksilöitä ja jokaisella on oma todellisuutemme tarpeineen. Kun arvostamme itseämme, osaamme myös ilmaista tarpeemme sekä ilmoittaa jos joku loukkaa rajojamme. Rohkene ilmaista tarpeesi. Toisella on oikeus joko ottaa ne huomioon tai olla ottamatta, mutta sinulla on aina oikeus ilmaista mitä sinä tarvitset tai missä menevät rajasi. Monesti esim. vihaa ei pidetä hyväksyttynä tunteena. Mutta terveen vihan avulla luomme nimenomaan rajamme. Monet ”kiltit tytöt” kokevan juuri tämän asian vaikeuden. Viha itsessään ei ole huono asia, mutta sen rakentava käsittely on olennaista.

Ongelmat tulevat usein siitä, että samaistumme tunteisiimme ja ajatuksiimme ja muodostamme käsityksen itsestämme niiden perusteella, koska ne tuntuvat todelta. Mitä eroa on ajatella ”Olen riittämätön” kuin ”minussa on riittämättömyyden tunne”? Joskus tunteiden käsittely helpottuu kun tunteen siirtää ulkopuolelle, vaikka tuolille viereen istumaan. Kun katsomme tunnettamme toisesta perspektiivistä, voimme kysyä siltä, mitä se meille haluaa kertoa tai opettaa, minkä viestin se tuo tiedostamattomasta mielestämme. Emme ole yhtä kuin tunteemme ja ajatuksemme, vaan ne ovat jotain mikä tulee ja menee, elämän virtaa. Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos, joten ikävinkin olo lopulta katoaa kun sen ensin kohtaa, hyväksyy ja antautuu sille. On tutkittu, ettei mikään tunne kestä kauempaa kuin 90 sekuntia kerrallaan, jos sitä ei tukahduta tai välttele.

Ajatukset luovat tunteemme ja tunteesta seuraa reaktiomme. Voimme pysähtyä tunteen äärelle tai kuunneella mikä ajatus sen takana on, viekö se meitä eteenpäin vai ei. Sitä kautta voimme myös vaikuttaa reaktioomme.

Peilaamme tunteitamme myös muista. Tämän teorian ajatuksena on, että kun joku piirre ärsyttää minua toisessa ihmisessä, se kertoo, että tunne on minussa jotain, mitä en pysty itsessäni hyväksymään. Toisaalta jos taas ihailen jotain piirrettä, se voi kertoa, että se on jotain mitä en ole itsestäni vielä löytänyt. Meissä ikäänkuin ovat voimavaroinamme kaikki piirteet mutta elämämme on muokannut meidät niin, että ilmennämme eniten tietynlaisia. Peilauksen kautta olen oppinut itsestäni ehkä eniten koskaan. Joskus olen helposti ottanut myös muiden ärsyyntymiset itseeni, mutta nykyään se kertoo minulle enemmän henkilöstä itsestään, kuin minusta itsestäni. Muut muodostavat mielipiteensä oman uskomurjärjestelmänsä pohjalta, joten mikään mitä he ajattelevat minusta, ei todellisuudessa liity minuun vaan heihin itseensä. Kyse on jokaisen omasta totuudesta, ei minun. Ja noita totuuksia on yhtä monta kuin ihmistä maapallolla.

Itse olen menneisyydessäni nuoresta asti ollut tyypillinen tunteiden tukahduttaja. Vasta aikuisena olen opetellut niiden vapauttamista, joka on kuin sipulin kuorimista. Uusia tunteita löytyy edellisen alta. Olen viime vuosina itkenyt varmaan enemmän kuin elämäni aikana yhteensä, mutta toisaalta myös nauranut. Koen molemmat todella vapauttavana. Lohduttavaa on, että pakenemani asiat ovatkin vain tunteita, eikä tunteeseen ole kukaan koskaan kuollut. Sain huomata, että mitä vahvemmin pystyy kohtaamaan ikäviä tunteita, sitä voimakkaammilta myös ne myönteiset tuntuvat. Mutta rohkeutta tunteiden kohtaaminen vaatii edelleen. Nykyään kun huomaan sen levottoman olotilan, joka vaatii touhuamaan tai olemaan levottomana ihmisten ilmoilla kertookin minulle, että täytyy pysähtyä. Joskus vapautuu vain hetken puhdistava itku ja olo helpottuu saman tien.

Jos omaa elämää katsoo vain mielestään käsin, sen näkee täynnä rajoitteita ja pelkoja. Elämisestä voi helposti tulla loputonta tyytymättömyyttä, tavoittelua tai suorittamista. Yhteys omaan tietoisuuteen on tärkeää, jotta ihminen lakkaa samaistumasta ajatuksiinsa ja tunteisiinsa. Jos ajattelet olevasi epäonnnistuja, saatat uskoa ajatukseesi ja määrittää itseäsi sen mukaan. Jos tunnet olosi ahdistuneeksi, saatat samaistua tunteeseen ja elää siitä lähtöisin. Ajatusten ja tunteiden havainnoiminen lähtee pysähtymisestä; siitä että lopettaa hetkeksi kaiken tekemisen, kääntyy sisäänpäin ja keskittyy olemisen tilaan. Oleminen on taito, joka on vain harvalle tuttu. Mitä enemmän ihminen elää mielestään käsin, sitä enemmän hän pelkää hiljentyä oman olemuksensa äärelle. Vaikka moni saattaakin olla mestari oman kotinsa siivoamisessa, ei kurkistaminen omaan mieleen ole aivan yhtä tuttua. Uuden kynnyksellä on hyvä käydä läpi varastot ja laatikot ja tutkia mikä on vielä tarpeellista ja mistä olisi aika päästää irti. Uutta ei mahdu, jos ei tee tilaa poistamalla vanhaa.

Itselleni meditaatio ja tietoinen läsnäolo on tuonut huomattavasti lisää tyyneyttä ja rauhaa kohdata kaikenlaiset tunteet sekä ajatukset hyväksynnän kautta. Se on tila, jossa kaikki on hyvin ja voi olla juuri sellainen kuin on. Voi huomata, että on muutakin kuin pelottavat ajatukset ja kipeät tunteet. Tietoisuuden avulla myös reaktioaikamme kasvaa. Jos tunteen tukahduttaa tai taistelee vastaan, olemme sen vietävänä. Jos tunteen hyväksyy ja kohtaa, voimme valita reaktiomme. Tyyneys ei tarkoita, että emme enää tuntisi mitään, päinvastoin. Voin rohkeasti pysähtyä tunteideni äärelle, huomata sen ja sitten valita miten reagoin. Reagoidakin voi monella tapaa. Jos tunne vie hallitsemattomasti mukaansa, loukkaamme helposti muita, mutta voimme myös tuoda tunteemme esille rakentavalla tavalla. Oma mieleni tyypillisesti monimutkaistaa, analysoi, pulputtaa ja on toisinaan kovin levoton. Erityisherkkyys ominaisuutenani ei ainakaan päästä minua helpommalla. Siksi tietoinen pysähtyminen, mielen tyhjentäminen tai tietoinen tarkkaillu luo tyhjän tilan josta kumpuaa mm. luovuus ja uudet oivallukset. Olen hyvin varhain kaivanut tilaa, josta Buddhakin puhuu. Olla tyyni kuin meri, jossa tunteet ja ajatukset lainehtivat kuin aallot meren pinnalla, vain tulevat ja menevät, ovat jatkuvassa liikkeessä. Tuosta mielentilasta käsin voin hyväksyä ympäristöni tapahtumat ilman, että ne vaikuttavat liikaa tunnetilaani, onnellisuuteeni enkä alistu sellaisten ulkopuolellani olevien tapahtumien uhriksi, joihin en voi edes vaikuttaa.

Tunteet haluavat vain tulla nähdyksi, jonka jälkeen ne jatkavat matkaa. Vastustaessamme tunteita, annamme niille vain valtaa.