TÄSSÄ. NYT. HETKESSÄ.

let-life-happen

Tommy Hellstenin uusimman kirjan myötä inspiroiduin kirjoittamaan läsnäolosta. Siinä on jotain kiehtovan selittämätöntä. Läsnäolo liittyy hetkeen, juuri tähän, joka on nyt ja samalla selittämätön ja mystinen. Tämä hetki on ajaton. Samalla siinä on kaikki ja ei mitään, ikuisuus ja tietoisuus.

On mahdollisuus olla fyysisesti läsnä olematta kuitenkaan paikalla. Useimmiten olemme joko menneessä tai tulevaisuudessa. Joka ei ole työstänyt menneisyyttään, tunteitaan ja kokemuksiaan, myös elää menneisyydessä. Tutkimusten mukaan pystymme olemaan läsnä hetkessä vain max 8 sekuntia ennen kuin ajatukset lähtevät harhailemaan muualle.

Tulevaisuudessa taas olemme, kun koemme tässä hetkessä olevan jotain vikaa, joko siitä puuttuu jotain tai on liikaa. Toisin sanoen, emme hyväksy sitä mikä on, vaan pyrimme muuttamaan sitä. Uskomme, että muutos tapahtuu tulevaisuudessa, huomenna, ensi viikolla ”sitku”. Haluamme pois siitä mikä on, siihen miten mielestämme pitäisi olla. Meillä tuntuu olevan paljon tähän hetkeen liittyviä vaatimuksia. Jos tämä hetki sisältää vastoinkäymisiä, ahdistusta, kärsimystä tai hankaluuksia, emme hyväksy niitä. Juuri nämä vaatimukset ajavat meidät pois tästä hetkestä. Vastustamme sitä mikä on, vaikka se on joka tapauksessa. Aika turhaa hommaa siis.

Tämä hetki on ainoa, joka meillä elämässämme on elettävissä. Menneisyydessä ei ole koskaan tapahtunut mitään, sillä kaikki on aina tapahtunut nyt-hetkessä. Mitään ei myöskään tule tapahtumaan tulevaisuudessa, sillä sekin tapahtuu nyt-hetkessä. Kuten Tommy ilmaisee; ”kaikki muu on ajatusten luomaa harhaa”.

”Mitä enemmän samaistumme ajatuksiimme, sitä vähemmän meissä on tietoisuutta”. Ajatuksemme nimittäin vievät meitä pois siitä, mikä on. Suurimman kärsimyksen meille luokin yleensä oma ajattelumme. Ei ne vaikeudet ja vastoinkäymiset, vaan se mitä niistä ajattelemme. Näiden asioiden vastustaminen luo enemmän kärsimystä kuin itse tapahtumat. Koska on tapahtunut väärin, se pitää korjata. Takana on oletus, että onnemme on riippuvainen olosuhteista ja jos ne ovat väärät, ajattelemme, että niiden täytyy olla toisenlaiset. ”Näin olemme omilla ajatuksillamme luoneet onnettomuutemme”, kirjoittaa Tommy. Vain ihminen kykenee moiseen itsepetokseen.

Mikä meidät laittaa pakenemaan tästä hetkestä? Tyhjyys, pelko ettei ole tarpeeksi sitä tai tätä, ettemme kelpaa, ettei meille käy hyvin. Traagista on, että olemme tottuneet elämään pelossa. Se on elämäntapa, jota emme edes enää tunnista peloksi. Näin käy usein esimerkiksi silloin kun on jo varhain lapsena tullut haavoitetuksi. Elämä on osoittautunut pelottavaksi kun ei ole tullut kannetuksi.

Pelkäämme tuntematonta ja hallinnan menettämistä. Kuten Tommy ilmaisee; ”pelkäämme putoavamme johonkin, jota emme voi hallita, pelkäämme putoavamme elämään ja siihen, mikä meitä kenties on niin kovasti haavoittanut. Elämää siis pelkäämme, emme kuolemaa.”

Myös luovuus ja intuitio vaativat pysähtymistä ja läsnäoloa. Ne aktivoituvat toimettumuudesta ja jopa pitkästymisestä. Olenkin sanonut, että joutilaisuus on luovuuden alku. Mutta lepääminen on nykyään kuitenkin vaarallista, sillä sehän merkitsee, ettemme ole tehokkaita. Ja ilman tehokkuutta koemme olevamme arvottomia. Mutta olemme sotkeneet keskenämme levollisuuden ja laiskuuden. Levollinen ihminen on läsnä ja valpas, sillä tehokkuus ei vie hänen huomiotaan.

Vain rakkaus voi suojata pelolta ja vain se antaa meille uskalluksen elää. Mitä se sitten on ja miten sen voi löytää? Tämä onkin ehkä elämän tärkein kysymys. Syvimmällä ihmisen rakenteessa on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja kosketetuksi. Tarve syvään yhteyteen ja joukkoon kuulumiseen. Tarve saada elää rakastavien silmien edessä, ymmärrettynä, kannettuna, lohdutettuna ja jopa kaivattuna.

Summa summarum. Mikä sitten auttaa meitä elämään tässä hetkessä. Ilman, että tarvitsee saavuttaa mitään, olla jotain enemmän, lunastaa tai ansaita, olla vain levollinen. Vastaus on rakkaus. Vain rakastettuna ihminen kokee arvonsa ja kykenee olemaan levollisesti läsnä. Kuten Tommy ilmaisee, ”läsnäoleminen edellyttää siis, että kokee ja ymmärtää olevansa rakastettu. Koska meillä on vain tämä hetki, voi sanoa, että vain rakkaus tekee mahdolliseksi todellisen elämisen.”