Biografia

_MG_9666
Aloitin sirkusurani 9-vuotiaana Linnanmäen sirkuskoulussa. Omiksi lajeiksi muotoutuivat hulavanteet ja taikuus. Sirkuksen ohella mukana ovat kulkeneet myös tanssi, teatteri ja musiikki. Vuosina 2002-2006 opiskelin Turun Taideakatemian sirkuslinjalla ja sen jälkeen toimin Sorin Sirkuksen päätoimisena sirkustaiteen ohjaajana 2006-2010. Olen esiintynyt freelancer-artistina vuodesta 2000 työnantajinani mm. Musiikkiteatteri Palatsi, Viking Line, Art Teatro ja Linnanmäki sekä lukuisissa yritys- ja yksityistilaisuuksissa. Lisäksi toimin kouluttajana ja mielen valmentajana erilaisten ryhmien parissa. Olen nykysirkusryhmä Sirkumstanssi-Kollektiivin perustajajäsen ja toiminut myös Suomen Tanssitaiteilijain liiton hallituksessa 2009-2012.

Koen olevani kutsumustyössäni mentalistina ja mielen valmentajana. 25-vuotiaana aloin kiinnostua fyysisen uran lisäksi myös henkisen hyvinvoinnin merkityksestä, psykofyysisyydestä ja ihmismielen mahdollisuuksista.

_MG_9478Olen käynyt erilaisia kursseja ja koulutuksia sekä lukenut valtavasti kirjallisuutta psykologiasta henkisyyteen. Koulutuksia on kertynyt mm. seuraavilta aloilta: NLP Master, Mental training, positiivinen ja ratkaisukeskeinen psykologia, suggestiorentoutus, hypnoosi, mindfulness, teatteri-ilmaisu, improvisaatio ja soveltava sirkus. Oivalsin, että luomme itse maailmamme ajatuksillamme ja uskomuksillamme ja meissä on jo kaikki tarvitsemamme voimavarat. Olen kokeillut kaikki työkalut omassa elämässäni, minkä seurauksena nousi halu auttaa kokemuksillani myös muita löytämään oma potentiaalinsa. Haluan tukea muita omasta persoonastani käsin hyödyntämällä kokonaisvaltaisesti kaikkea matkalla oppimaani. Mielen valmennuksen avulla annan työkalut siihen, miten ihmismieli toimii ja miten siihen voi myönteisellä tavalla vaikuttaa.