Syvemmät tarpeet tukevat kestävää hyvinvointia

Kuinka hyvin olemme lopulta yhteydessä todellisiin tarpeisiimme. Hetkellisten halujen täyttäminen tuo helpoituksen hetkeksi, ja niilläkin on paikkansa. Harvoin kuitenkaan pysähdymme tunnistamaan onko kyse halusta vai tarpeesta. Halujen tyydyttäminen johtaa hetken mielihyvään, kun taas syvempien tarpeiden tunnistaminen ja täyttyminen johtaa onnellisuuteen ja kestävämpään hyvinvointiin. Meillä on paljon haluja, mitä emme kuitenkaan tarvitse välttämättä elääksemme. Haluamme kofeiinia, alkoholia ja sokeria, mutta emme kuitenkaan tarvitse näitä aineita pysyäksemme hengissä. Tavoittelemmekin hetken mielihyvää usein onnellisuutemme ja terveytemme kustannuksella. Mielihyvää pitäisi saada kuitenkin jatkuvasti, jotta olisimme tyytyväisiä. Voimmeko elää tulematta kuulluksi, nähdyksi, kohdatuksi, hyväksytyksi tai kosketetuksi? Valitettavasti voimme, mutta tuskin voimme kovin hyvin ilman yhteyttä itseemme ja toisiin. Oikeastaan hylkäämme itsemme niin kauan kuin emme tule näissä näkyviksi ja se tie voi johtaa addiktioiden maailmaan.

Tunteemme kertovat miten tarpeemme tyydyttyvät. Ikävämpitä tunteita, kuten vihaa, ahdistusta, yksinäisyyttä ja pelkoa koemme, kun jokin tarve ei tyydyty. Kun tarpeemme tyydyttyvät, koemme miellyttäviä tunteita. Jos emme tunnista tunteitamme, emme tiedosta myöskään tarpeitamme. Tarpeemme kertovat siitä kuka olemme ja mikä on meille tärkeää. Sinua ehkä ahdistaa koska tarpeesi ei tyydyty. Ei ole niinkään olennaista päästä ahdistuksesta eroon, vaan kuulla mitä sillä on asiaa, mistä tarpeesta se kertoo. Eli kyse ei ole siitä miten pääset eroon tunteestasi vaan miten saat tarvitsemasi.

Onko tapa vetäytyä yhteydestä ikävän tunteen iskiessä sittenkin vain opittu tapa, kun ei ole halunnut vaivata muita omalla pahalla ololla. Onko todellinen tarve kuitenkin tulla kohdatuksi, hyväksytyksi ja jopa lohdutetuksi, tulla yhteyteen toisen kanssa ikävänkin tunteen kanssa. Että saisi turvallisen kokemuksen, että sekin tunne minussa on ihan ok. Eräs ystäväni kertoi keskustelussamme hetki sitten, kuinka toivoisi joskus miehenä saavansa syliä ja silityksiä, jonka jälkeen seksikin voisi kiinnostaa enemmän. Saanko olla haavoittuva ja tarvitseva sukupuolesta riippumatta.

Voiko pinnallisten halujen täyttäminen johtaa riippuvuuteen? Oma kokemukseni on, että lähinnä seksuaalisuuteen perustuva suhde voi aiheuttaa riippuvuutta juuri tästä syystä. Saat hetken helpotuksen, mutta syvemmät tarpeet eivät täytykään. Et pääse aitoon syvään yhteyteen, ymmärrykseen mihin itsellä on ollut aina kaipuu. Seksuaalisuus on itselleni ilmanmuuta myös tarve, mutta se voi olla myös opittu tapa kompensoida todellisia tarpeita, sillon kuin ne eivät täyty. Kun ei ihan saa mitä oikeasti tarvitsee, jää riippuvaiseksi hetken helpotuksesta. Jäät aina vähän jotain vaille ja kehä on valmis. Ja hetken helpotus turruttaa ja laastaroi usein vain sitä kipeää kohtaa, joka ei saa tyydytystä. Usein nämä osuvat juuri johonkin kohtaan, koemme huumaavaa intohimoa  ja kuvittelemme, että nyt palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Mutta jotain syvempää jää uupumaan ja jäät narkkaamaan sitä halua, jonka saat täytetyksi. Jos on tottunut elämään riippuvuussuhteissa, voi olla todella pelottaavaakin alkaakin ilmaista todellisia tarpeitaan.

Emme voi olettaa enää aikuisina, että ympäristö antaa meille tarvitsemamme automaattisesti. Se on oikeastaan narsistista.  Meidän tehtävä on ilmaista tarpeemme ja huolehtia että ympäristö on turvallinen sen mahdollistamiseksi. Se on itsestä vastuun ottamista. Toki toisen vastuulla on huolehtia omista rajoistaan, haluaako pyyntöön vastata. Mutta oikeastaan se, että voin luottaa toisen rajoihin, rohkaisee myös ilmaisemaan omia tarpeitani vapaammin. Silloin tiedän, että niitä ei käytetä minua vastaan tai että toinen ei myöskään miellytä yli omien rajojen.

Emme voi myöskään olettaa että toinen aina ymmärtäisi, mitä tarvitsemme milloinkin. Meidän oma tehtävä olisi rohkeasti ilmaista tarvitsemmeko vaikka kuulemista, halausta vai kannustusta. Mutta voimme myös etukäteen keskustella esimerkiksi kumppanin kanssa siitä, mitä toivomme vaikka silloin, kun jokin vaikea tunne iskee. Jos en osaa aina siinä hetkessä itse tunnistaa tai pyytää tarvitsemaani (vaikka halausta, läsnäoloa tai lohtua), voi toinen auttaa sen kanssa, kun asia on etukäteen sovittu. Itsestäni tiedän, että vaikka kuinka mököttäisin, niin todellinen tarve olisi, että joku vain ottaisi lähelle. Että on hyväksytty myös sen tunteen kanssa.

Turvallisesti kiintynyt lapsi menee äidin luo kun tarvitsee jotain. Kun tarve on täyttynyt, hän jatkaa iloisesti taas leikkiään kunnes on aika palata äidin luo. Lapsi olettaa, että äiti vastaa tarpeeseen johdonmukaisesti, tarve tyydyttyy ja leikki jatkuu. Kun aikuisina olemme turvallisessa kiintymyssuhteessa, koemme myös olevamme sitä vapaampia mitä syvempään ja turvallisempaan yhteyteen pääsemme. Mitä turvallisemmin toiseen voi tukeutua, sitä helpompaa on olla itsenäinen ja riippumaton.

Lapsuudesta emme kuitenkaan ole välttämättä saaneet kokemusta, että on turvallista tuntea ja saada myös lohdutusta. Vanhemman tehtävä olisikin opettaa lapselle tunteensäätelytaidot. Ideaalitilanteessa kun aikuinen näkee lapsen vihaisena ja sanoo; ”Huomaan että sua kiukuttaa, olen tässä sun kanssa”, lapsi oppii myös tunnistamaan tunteitaan, tuntee tulevansa nähdyksi ja hyväksytyksi, sekä rauhoittamaan itse itsensä myös aikuisena. Kun näitä asioita ei monikaan ole saanut, joutuu kaiken opettelemaan aikuisena. Itse olin oppinut pakenemaan omaan päähäni ja tunteiden analysointiin, pelkän tuntemisen sijaan. Siksi haluankin tänä päivänä olla mukana luomassa turvallista ilmapiiriä, jossa on lupa olla mikä on, tuntea mitä tuntee, lupa olla heikko ja uskaltaa pyytää mitä tarvitsee. Jännää onkin, että usein näemme oman keskeneräisyytemme ja haavoittuvuutemme näyttämisen heikkoutena kun taas toisissa rohkeutena. Unohdamme, että usein meissä herää myötätunto kun toinen ihminen pyytää meiltä jotain tarvitsemaansa, mutta emme anna lupaa omille tarpeillemme ja hylkäämme mieluummin itsemme. Mitä jos olisinkin itseni puolella?

Saatamme myös hakea tiedostamattamme pelastajaa siihen kipuun, joka on aiheutunut vaillejäämisistä lapsuudessamme. Mutta kukaan ei aikuisena voi ottaa meiltä niitä pois. Kipeiden torjutuksi ja hylätyksi tulemisen kokemusten taakse voi kasaantua suuri määrä surua siitä, mitä tarpeita vaille on lapsena jäänyt. Alla voi olla vihaa, katkeruutta, turvattomuutta, pettymystä ja häpeää. Toimintamallit ovat voineet aikuisena muotoutua näiden tunteiden peittämiselle ja välttämiselle. Saatamme tuntea sitä katkeruuttaa exäämme kohtaan, joka ehkä kuuluisi alunperin kasvattajallemme. Päädymme aikuisina toistamaan suhteissamme tuttuja dymamiikkamalleja vaillejääneestä lapsuudestamme, koska se on tuttua ja turvallista.  

Mutta ne haavat jotka ovat syntyneet vuorovaikutuksessa, voivat myös parantua vain vuorovaikutuksessa. Turvallisessa suhteessa voimme saada terveen peilin ja tukea kulkea näiden kipujen läpi. Voimme saada korjaavia kokemuksia siitä, että on turvallista tuntea, tilaa luottaa toiseen ja tulla nähdyksi. Voimme aikuisena eheytyä suhteessa saamalla tarvitsemamme ilman, että taannumme lapsen tasolle. Se vaatii ympäristön, jossa on helppo hengittää.

Pelon ilmapiiri ja mihin juuri nyt kannattaa kiinnittää huomiota

Mielen luoma illuusio on se, että koemme omaa ajatteluamme. Emme siis koe elämän tapahtumia sellaisenaan raakana, vaan teemme niistä tulkintoja ja annamme asioille merkityksiä. Näin luomme ajatuksillamme todellisuutta, jota koemme. Ajatuksista joihin uskomme vakaasti, tulee uskomuksia, jotka ohjaavat elämäämme. Tämä kaikki tapahtuu täysin alitajuisesti huomaamattamme. Mutta voimme tehdä tästä kaikesta myös täysin tietoista ja alkaa ottaa itse vastuuta todellisuudestamme.

 

Ajatuksia ei voi kontrolloida ja hallita, ne tulevat ja menevät. Paradoksi onkin se, että mielen hallinnassa on ensin luovuttava kontrollista. On vain pysähdyttävä katsomaan sisimpäänsä, millaisia ajatuksia ja uskomuksia kannan mukanani ja lisäävätkö ne hyvinvointiani vain pahoinvointiani. Hyvä harjoitus alkuun on vain tulla tietoiseksi omista ajatuksista ja uskomuksista. Ne ovat VAIN ajatuksia, ei totuuksia tai faktoja. Aivot saavat kaiken informaation pelkästään aistien avulla ja luo niistä ajatuksia. Siksi jokainen ajatus on vain paras mahdollinen tulkinta ulkoisesta todellisuudesta. Uskomukset ohjaavat meitä jokaisena hetkenä ja kun tulemme niistä tietoiseksi niiden tiedostamaton valta vähenee. Ensin on hyväksyttävä kaikki mitä meissä on, sen jälkeen voi alkaa ohjaamaan ja johtamaan itseään. Ajatusten laatu vaikuttaa elämän laatuun ja luovat todellisuuttasi.

Se mihin voit vaikuttaa tiedostamisen lisäksi on se, mille asioille annat  huomiosi eli missä fokus on. Ei kannata keskittyä siihen, mihin emme voi vaikuttaa, se vie aivan turhaa energiaa. Emme voi juurikaan vaikuttaa siihen, miten tällä hetkellä vaikuttava katastrofi etenee, mutta voimme vaikuttaa omiin ajatuksiimme ja asenteisiimme siitä. Ja tämä aika nostaa nämä varmasti varsin hyvin pintaan ja näkyville, joskus kivuliaallakin tavalla. Aikamoinen antautumisharjoitus. Jollekin toiselle ei ole edes kyse mistään katastrofista, vaan vaikka uudesta mahdollisuudesta, pöydän putsaamisesta, levosta ja joutilaisuudesta, itseensä tutustumisesta, pysähtymisestä tai luovasta tyhjästä tilasta uuden synnyttämiseen. Sama ympäristö, täysin eri tulkinta ja asenne. Oli tilanteesi ihan mikä tahansa, onko siinä jotain, mistä voit olla kiitollinen ja antaa huomiosi sille, antaen sen lisääntyä ja vahvistua? Itse olen huomannut, että ainakaan en ole tässäkään tilanteessa jäänyt yksin ja voin olla erittäin kiitollinen ympärillä olevista ihmisistä, läheisistä ja omasta heimosta. Tunnettani vahvistaa vielä se, että valitettavasti tänä aikana kaikki eivät saa kokea niin, eikä se ole todellakaan itsestäänselvyys. Taidan olla aika onnekas.

Se mille annat huomiosi siis vahvistuu. Ja tässä ajassa sen merkitys korostuu voimakkaasti. Annatko huomion pelon ajatuksille vai vaikkapa luottamukselle parempaan tulevaan tai tästä hetkestä nauttimiseen? On hyvä huomioida, että pelko sijaitseekin yleensä tulevaisuudessa. Siellä, mitä kauheaa voi joskus tapahtua, kun juuri tässä hetkessä kaikki on usein erittäin hyvin. Itse pidänkin tämän hetken olosuhteita lähinnä läsnäoloharjoituksena, ja kun onnistun olemaan tässä hetkessä, voin erittäin hyvin. Se motivoi. Pelkoakaan ei missään nimessä tule kieltää, sehän kertoo turvan tarpeesta. Ja varsinkin jos painamme sitä alas, se hallitsee meitä tiedostamattamme. Kun olemme tietoisia pelosta, sen ei tarvitse antaa hallita todellisuuttamme. Kaikki mitä koitat omassa mielessäsi hallita ja vastustaa, hallitsee entistä enemmän. Kaikki minkä omassa mielessäsi vain huomaat ja hyväksyt, menettää voimansa.

Ajatuksemme ovat sisäistä puhetta ja mielikuvia. Muistan ajan vuosien takaa, jolloin minuun iski kova tulevaisuuden pelko. Tiedostin tosin, että siinä hetkessä oli kaikki hyvin, mutta se mitä saattoi tapahtua puolen vuoden päästä, alkoi lamata näkökykyä jo siinä hetkessä. En kuitenkaan halunnut viettää puolta vuotta peläten, koska se veisi myös mahdollisuuteni nähdä ratkaisuja, jotta pahin pelkoni ei toteutuisi. Koska tiesin, että koemme omaa ajattelua ja ajatukset ovat mielikuvia, päätin kokeilla seuraavaa mielikuvaharjoitusta. Sen sijaan, että kuvittelin pelon olevan harmaa verho täyttäen koko näkökenttäni, kuvittelin sen suloiseksi mustaksi villakoiraksi joka oli hihnassa vierelläni. En kieltänyt sen olemassaoloa, vaan se sai vapaasti kulkea vierelläni ilman että se peitti koko näkökenttääni. Olotilani muuttui välittömästi. Yhtenä päivänä huomasin, että mielikuvassani koira olikin karannut, en tarvinnut sitä enää. Helpotus. Yhtenä päivänä todellisessa elämässä kävelin kotipihaani ja vastaan tuli naapuri mustan villakoiran kanssa. Nauroin itsekseni, että nyt koiran on ollut aika siirtyä toiselle omistajalle. Eikä pahin pelkoni tulevaisuudesta koskaan toteutunut.

Jos huomiomme on asioissa mitä emme halua, kuten Ei saa pelätä, Ei saa laiskotella, Ei saa syödä suklaata, huomiomme on juuri näissä asioissa ja tuntuu kuin ne vainoaisivat meitä kintereillämme. Tämä johtuu siitä että alitajuntamme ei ymmärrä sanaa EI. Jos siis haluat ohjelmoida alitajuntaasi, mieti aina mitä haluat, mitä kohti haluat mennä. Haluan luottaa tulevaan, kaikki järjestyy tavalla tai toisella, teen terveellisiä valintoja, pystyn  kulkemaan karkkihyllyn ohi. Nämä ajatukset ohjaavat sinua suuntaan johon olet menossa, ja aivan huomaamatta alitajuntasi tekee työtä puolestasi ja menet kuin itsestään näitä tavoitteitasi kohti. Kerron tästä aivojen RAS-järjestelmästä myöhemmin lisää. Alitajunta ymmärtää oikeastaan yhtä yksinkertaisia ohjeita kuin lapsi. Jos lapselle sanot, ”älä juokse!”, hän juoksee ehkä kovempaa, koska ei ymmärrä mitä häneltä odotetaan. ”Pysähdy”, ”kävele” tai ”ota sormi pois nenästä” on ohjeita, mitä lapsikin ymmärtää.

Mille sinä haluat antaa huomiosi tässä hetkessä, pelolle vai rakkaudelle? Mikä elämässäsi on hyvin juuri nyt?

Sisäinen turva syntyy hermostossa

 Kukin on koronan luomissa olosuhteissa täysin omassa tilanteessaan ja reagoi eri tavoin. Ajankohta nostaa paljon pelkoa, epätoivoa, pettymystä, turhautumista ja epävarmuutta ylipäänsä. Mutta elämää ei voi hallita ja epävarmuuksien ja isojen valintojen äärellä voi voida myös hyvin.

Sisäisen turvan rakentaminen on ollut itselle pitkä mutta antoisa matka. Sisäisestä turvasta lähtee kyky kannatella itseään, tehdä valintoja ja oikeestaan kun puhutaan rohkeudesta ja luottamuksesta, kyse onkin sisäisestä turvasta.

Pelko on ajankohtainen aihe, joka on kiinnostanut tunteena itseäni jo pitkään. Nyt sitä tarjotaan joka tuutista ja sillä on helppo hallita. Jokaisella tunteella on kuitenkin tärkeä tehtävä, sillä tunteet kertovat tarpeistamme. Pelon tehtävä on kertoa turvan tarpeesta. Tunne itsessään ei ole ongelma vaan se, täyttyvätkö tarpeemme. Kun tarve täyttyy, tunne väistyy ja jatkaa matkaa. Vaikeiden tunteiden kanssa vaadimme itseämme usein luottamaan ja etsimme sitä luonnollisesti itsemme ulkopuolelta. Luottamuksen löytäminen ilman sisäisen turvan kokemusta on kuitenkin todella vaikeaa. Luottamuksen tunne on harvoin täysin pysyvä tila ja on normaalia että joskus se romahtaa. Mutta sitä voi tietoisesti harjoitella. Aina kun huomaat että luottamus heikkenee ja pelko ottaa vallan, kertoo se vain turvan tunteen vahvistamisen tarpeesta ja siitä voit ottaa myös itse vastuun. 

Sisäisen turvan tunteella on suora yhteys hermoston tilaan. Pelko on oikeastaan stressitila, jossa sympaattinen taistele ja pakene -hermosto on aktivoitunut. Se vapauttaa kehoomme stressihormoneja kuten kortisolia ja adrenaliinia, jotka taas laskevat vastustuskykyä. Jatkuva stressitila heikentää immuunipuolustusta ja saa kehon altistumaan herkemmin infektioille. Tämän takia oman kehon kuuntelu juuri nyt onkin erityisen tärkeää. Maailman laajuinen hätätila on kohottanut pelon kautta ihmisten stressitasoja globaalisti ja siksi oman olon tarkastelusta on varmasti hyötyä. Koska tilanne tulee kestämään pidempään, hermoston palautumisesta on hyvä huolehtia, jota tila ei kroonistu.

Kun ympäristömme heijastelee ennakoimattomuutta ja jatkuvaa muutosta, tilanne vaatii ihan erilaisia henkisiä voimavaroja. Näin sisäisen turvan vahvistaminen onkin avainasemassa. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että koronavirus itsessään ei nosta stressitasoja. Sen tekevät ajatuksemme, uskomuksemme ja tulkintamme tilanteesta. Ja kun oivallamme että näihin voimme vaikuttaa, voi jo se lisätä turvan ja terveen hallinnan tunnetta. Jos kuitenkin jätämme hienovaraiset stressistä kertovat viestit huomiotta, voi vaikutukset olla pitkäaikaisia; fyysisiä oireita ja monenlaisia sairauksia. ”Pitkittyneen stressin aiheuttama tautikirjo on valtava”, sanoo Turun yliopiston immunologian professori Sirpa Jalkanen.

Jos tämä tilanne onkin suuri mahdollisuus tunnistaa, kohdata ja käsitellä omat tunteet nyt. Jos emme sitä tee, tulee pitkittyneen stressin vaikutukset olemaan terveydellemme moninaiset.

Sisäisen turvan tunne on hermostollinen ja fysiologinen kokemus. Kun parasympaattinen lepää ja sulattele  -hermosto aktivoituu, tunnemme sen turvan kokemuksena. Hengitys syvenee, lihasjännitykset vapautuvat ja tulee rentoutunut olo. Kun olo on rauhallinen ja rentoutunut, tulee meissä tilaa olemisen kokemukselle. Siirrymme selviytymisen tilasta olemisen tilaan. Tällöin kuulemme intuitiotamme, olemme yhteydessä itseemme, tunteisiimme, tarpeisiimme ja näemme enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Tietoisuutemme laajenee kuin ottaisimme läpät silmiltä. Silloin olemme yhteydessä kehoomme, missä asuu rauha. Sanoisinkin, että pelko syntyy mielessä ja rauha kehossa. Luomme siis pelkoa ympäristöstä tekemillämme tulkinnoilla ja luomme rauhaa kun rauhoitamme hermostomme avulla kehomme. Koska keho on mieltä vahvempi, kehon rauhoittuessa myös mieli rauhoittuu.

Parasympaattista hermostoa kannataa aktivoida päivittäin muutenkin kuin poikkeustilassa. Se lisää hyvinvointia, tyytyväisyyttä ja hyvää oloa itsensä kanssa.

Turvattomuuden tunnetta on saattanut kokea koko ikänsä ja se on neurologinen ja fysiologinen reaktio. Kannammekin traumojamme hermostossamme. Se mitä hermostossa ja ajattelussa tapahtuu, on yhteydessä toisiinsa. Ihmisen erottaakin eläimestä se, että pystymme luomaan stressin pelkän ajattelun avulla. Mutta kun tietoisesti alamme harjoittelemaan parasympaattisen hermoston aktivoimista, alkaa sisäinen turva vahvistua. Aivojen plastisuuden ansioista hermostossa voi tapahtua muutoksia koko elämämme ajan. Myös traumat voivat vapautua kun hermosto saadaan tasapainoon.

Rajumpi liikunta voi olla ennemminkin hermostoa aktivoivaa. Joissakin tapauksissa se voi jopa aktivoida traumoja ja sitä kannatta vähentää. Kova liikunta tai muu jatkuva puuhastelu voivat olla myös keinoja välttää pysähtymistä itsensä äärelle, kuuntelemaan omia tunteita ja tarpeita. Se on inhimillistä, jos sille ei ole koskaan ollut turvallista tilaa. Mutta tätä turvallista tilaa voi alkaa luoda myös sisäisen turvan kautta.

Voit tehdä itsellesi listan asioista jotka hoivaa, rentouttaa ja rauhoittaa eli aktivoi parasympaattista hermostoa. Minulle niitä ovat esim. sauna, kävely, hengitys- ja mielikuvaharjoitukset, rentoutuminen, ystävän kanssa jakaminen, kosketus, läheisyys, meditointi, jooga, venyttely, hieronta, pötköttely ja lukeminen. Voit tutkia korreloiko tälläisten asioiden tekeminen olotilasi kanssa arjessasi. Kun huomaat olevasi kierroksilla, voit miettiä miten saisit parasympaattisen hermoston avulla yhteyden takaisin itseesi. Olemisen tilassa olemme luovia ja näemme helpommin ratkaisuja haastavassakin tilanteessa.

Hengitys on helpoin ja nopein tapa rauhoittaa hermostoamme ja kulkee aina mukanamme. Kun tiedämme, että hengitys seuraa tunteitamme, voimme myös hengitystä säätelemällä vaikuttaa tunnetilaamme. Etenkin pidennetty rauhallinen uloshengitys aktivoi tehokkaasti parasympaattista hermostoa.

Mikä on sulle paras tapa rauhoittaa itseäsi parasympaattisen hermoston avulla?