Nyt olen turvassa

Jotkut ovat huomanneet, että jotain minussa on muuttunut, uusi energia. Nyt uskaltaudun jotain jakamaan aiheesta. Usein kun olen siitä jonkun kanssa puhunut, siihen on ollut kuulemma helppo samaistua. Siksi ajattelin, että jonkun on sanottava asiat myös ääneen.

Havahduin, että olen hakenut paljon turvaa ulkopuolelta. Ei siinä ole mitään väärää, se on inhimillistä, mutta aloin myös huomata että olenkin vain nähnyt illuusion turvasta. Koska tuttu on turvallista. Siedin ja selittelin asiat parhain päin, sivuuttaen intuition varoitusmerkit. Siitä huolimatta, että nämä ihmiset tai asiat alkoivat vahvistaa uskomuksia viallisuudesta, että en ole niin tärkeä, olen liikaa, kakkosvaihtoehto, salainen tai ylikäveltävä, tai, että joku muu on aina tärkeämpää. Ennen kaikkea, pitää kaipuun tilassa. Olinkin tuntenut vetoa niihin itsestäni puuttuviin palasiin. Kuin täyttänyt jotain mustaa aukkoa ulkopuolelta. Antanut voimani ulkopuolle ja antanut muiden vetää rajani. Eikä sitä huomannut koska se osui kuitenkin johonkin puuttumaan palaani.

Oli pakko herätä ja kerätä voimansa. Tuttu ei ollutkaan enää turvallista. Olin hakenut turvaa sieltä, mistä en sitä koskaan saa. Pienet helpotuksen hetket pitivät kuitenkin kiinni odottamisessa, koukussa, että saan lopulta tarvitsemani. Vasta kun sisäinen turva kasvoi tarpeeksi, aloin pystymään laittaa rajoja sille, mikä ei ole totta. Vasta sen turvan kanssa pystyy pitämään itsensä oikeasti turvassa. Se ei tarkoitakaan mitään sairasta omavoimaisuutta, ettei tarvitse ketään, vaan oikeastaan päinvastoin. Kun ei tarvitse mitään ulkopuolelta voikin olla rehellinen tarpeistaan ilman odotuksia ja vaatimuksia ympäristölle. Olla näkyvä.

Kun on hyvä olla omassa turvassa ei tyydy vähempään, vaan voi valita ihmisiä ja asioita jotka ovat oikeasti turvallisia, tukevat kasvuani ja kohottavat toinen toisiaan. Kun ei tarvitse mitään, voikin vasta avautua tarvitsevaksi. Sillon voi olla näkyvä ja tarvitseva ilman, että tulee mitätöidyksi, vältellyksi tai sivuutetuksi. Olla juuri se mikä on, kokonainen. Voinkin rajata ympäristöni sellaiseksi turvalliseksi, ettei se ruoki traumojani. Ei tarvitsekaan hiilata kaikkia aukeavia haavoja, vaan oppia pitämään itseni turvassa. Sen tunnistaa siitä, että on helppo hengittää.

Kun nousee uudelle taajuudelle joutuu myös luopumaan monista ihmisistä ja asioista, jotka eivät enää tue kasvuani ja uusia uskomuksiani. Koska ihan jokaisella on ollut suuri merkitys, se on nostanut paljon surua, kipua ja haikeutta, niin paljon on lähtenyt nopeassa ajassa. Rajojen vetäminen altistaa aina myös mahdollisuudelle jäädä yksin. Se on ollut pelottavaa ja ahdistavaa. Mutta kun sen läpi menee, se tekee tilaa jollekin ihan uudelle. Ihan kuin olisi kerännyt omaa energiaansa sieltä sun täältä takaisin itseensä. Ulkopuolella olleet palaset onkin palannut kotiin ja alkanut luomaan minussa jotain kokonaista. Ja se kaikki voima yhdessä on vähän pelottavaakin. Tajusin, että ehkä se voima on myös se, miksi jotkut on kokenut mut pelottavana. Pelkää sitä samaa itsessään.

Hermosto hakee ihan uutta reititystä, kun tää nainen toimiikin toisin kun on tottunut. Onkin yhä enemmän itsensä puolella ja puhuu omaa totuuttaan. Vaikka pelottaa. Herää kuitenkin uteliaisuus, mitä tästä kaikesta seuraa. Enää ei tarvitse odottaa mitään eikä ketään, kaikki on jo tässä. Nyt olen turvassa. Perillä.

Kiitän taas kaikkia opettajia, jotka ovat näyttäneet mitä todella tarvitsen. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *