Onko tekemisen ilo kateissa?

Tässä ajassa suurin haaste on välttyä stressiltä. Hetkellinen stressi on tarpeellista, mutta kroonistuneena se alkaa aiheuttaa ongelmia ja viedä tehokkuutta.

Kuinka muka sitten voi olla tehokas ilman stressiä? Itseasiassa, stressin hallinta on tehokkaan suorituskyvyn edellytys! Toimimme kaikkein optimaalisimmin kun keho ja mieli ovat rauhassa ja voivat hyvin.

Entä jos kaikki ei kaadukkaan kun päästää stressistä irti, jos maailma jatkaakin pyörimistä ja elämä jatkuu, mitä jos löytääkin ilon kaikkeen tekemiseen? Entä jos sressistä ja turhasta kontrollista irtipäästäminen onkin vapauttavaa?

Urheilija Tuomo Himangalla on ollut omalla urallaan jaksoja, jolloin tuloksen tekemisestä tuli itseisarvo ja tekemisen ilo katosi. 

Hän pyysi näihin ongelmiin apua mielen valmentaja Jenni Sofialta ja valmennuksessa hän oppi valtavasti omasta mielestä, ajatusmalleista sekä oman mielen voimasta. Kiitollisuus juuri tästä hetkestä, armollisuus itseä kohtaan ja myös vastoinkäymisten kohtaaminen ovat teemoja, joihin hän sai valtavasti uutta.

Haasteita Tuomolla oli enimmäkseen omien ajatusmallien kanssa. Tuntui hankalalta olla stressaamatta. Edellinen kilpailukausi oli sujunut todella huonosti, ja hänellä syntyi halu rakentaa tulevaa uraa ajatellen positiivisempia malleja.

”Tavoitteena oli ymmärtää ja oppia käsittelemään paremmin omia tunnetiloja, niin hyviä kuin huonojakin. Ja tietysti sitä kautta saada enemmän itsestäni irti urheilijana. Jennin valitsin puhtaasti suosituksesta, siskoni oli nähnyt erään Jennin luennon ja vinkkasi että kannattaisi kokeilla”, Tuomo kertoo.

”Valmennus oli minusta tosi hyvin rakennettu, ja jokaiselle kerralle oli selkeästi oma teemansa. Minusta oli myös tärkeää, että tilaa oli myös paljon vapaalle juttelulle, eikä ollut missään vaiheessa kiireen tuntua.”

”Tällä hetkellä koen, että olen saavuttanut vahvemman urheilemisen ilon koskaan. Valmennuksen seurauksena olen enemmän sinut elämässä tapahtuvien, niin hyvien kuin huonojenkin hetkien kanssa ja näen maailmaa enemmän mahdollisuuksien kuin rajoitteiden kautta. Jenniltä opin valtavasti ajatusmalleista sekä oman mielen voimasta”, Tuomo iloitsee.

Jos sinäkin haluat ymmärtää paremmin kuinka luomme stressimme, kuinka pelot ja esteet estävät meitä elämästä unelmiemme elämää ja haluat palauttaa ilon tekemiseesi, voit tutustu aiheeseen lisää täältä ->

STRESSISTÄ VAPAUTEEN! – 8 viikon verkkovalmennus

 

 

Jatkuva kiire, etkä saa mitään aikaan?

Vaivaako sinua väsymys, levottomuus, saamattomuus, ärtyneisyys, vatsavaivat, uniongelmat, turhautuneisuus, muistivaikeudet, ahdistuneisuus, keskittymiskyvyn puute, päänsärky tai jatkuva sairastelu? Tuntuuko elämä enimmäkseen suorittamiselta ja selviytymiseltä?

Oletko kuullut että, jopa 95% sairauksista ja ongelmistamme ovat peräisin stressistä?

Sen takia onkin tärkeää pureutua itse ongelmaan, oireiden hoitamisen sijaan.

Ei ehkä ole myöskään sattumaa, että jopa 95% meidän mielestä on alitajuntaa, eli täysin tiedostamatonta. Siksi myös iso osa stressistämme syntyy alitajuisesti ja kroonistuu huomaamatta. Jos emme ymmärrä miten itse luomme stressin ajattelumme kautta, juoksemme samassa oravanpyörässä vuodesta toiseen. Sen takia onkin tärkeää ymmärtää miten mieli toimii ja miten luomme kokemuksemme. Pakenemme usein juuri niitä asioita itsessämme, jotka stressiä aiheuttavat. Kun vastustamme vaikka riittämättömyyden tai arvottomuuden kokemusta, se saa meidät suorittamaan ja kontrolloimaan elämää. Vastustaminen vain vie energiaa ja lisää stressiä.

Itse olen ollut elämässäni taipuvainen uupumaan ja sen takia minun on ollut pakko pysähtyä tutkimaan miten itse rakennan stressini ja etsimään työkalut omaan hyvinvointiini. Ennen luulin, että ilman stressiä ja suorittamista ei voi olla tehokas, mutta huomasinkin itseasiassa, että stressin hallinta on tehokkaan suorituskyvyn edellytys! Toimimme kaikkein optimaalisimmin kun keho ja mieli ovat rauhassa ja voivat hyvin. Todellinen tehokkuus syntyy kirkkaasta mielestä ja levollisesta olotilasta. Vasta sen jälkeen olen voinut nauttia elämästäni ja elää itseni näköistä elämää.

Tällä hetkellä minulle on suurta vapautta, että voin tehdä työtä josta nautin ja että arjessani on runsaasti asioita jotka palauttavat hetkellisestä stressistä. Voin tulla vaikka kesken päivän luontoon antamaan ajatusten haahuilla ja olla sen jälkeen taas entistä tehokkaampi.

Minulla on pitkään muhinut ajatus jakaa kaikki se kokonaisvaltainen tieto, mitä olen kymmenen vuoden aikana stressistä kerännyt, jotta sinun ei tarvitsisi käydä läpi samoja kuoppia.

Jos sua kiinnostaa lähteä matkalle kohti rennompaa elämää, tutustu aiheeseen lisää täältä ->

STRESSISTÄ VAPAUTEEN! – 8 viikon verkkovalmennus