Nyt olen turvassa

Jotkut ovat huomanneet, että jotain minussa on muuttunut, uusi energia. Nyt uskaltaudun jotain jakamaan aiheesta. Usein kun olen siitä jonkun kanssa puhunut, siihen on ollut kuulemma helppo samaistua. Siksi ajattelin, että jonkun on sanottava asiat myös ääneen.

Havahduin, että olen hakenut paljon turvaa ulkopuolelta. Ei siinä ole mitään väärää, se on inhimillistä, mutta aloin myös huomata että olenkin vain nähnyt illuusion turvasta. Koska tuttu on turvallista. Siedin ja selittelin asiat parhain päin, sivuuttaen intuition varoitusmerkit. Siitä huolimatta, että nämä ihmiset tai asiat alkoivat vahvistaa uskomuksia viallisuudesta, että en ole niin tärkeä, olen liikaa, kakkosvaihtoehto, salainen tai ylikäveltävä, tai, että joku muu on aina tärkeämpää. Ennen kaikkea, pitää kaipuun tilassa. Olinkin tuntenut vetoa niihin itsestäni puuttuviin palasiin. Kuin täyttänyt jotain mustaa aukkoa ulkopuolelta. Antanut voimani ulkopuolle ja antanut muiden vetää rajani. Eikä sitä huomannut koska se osui kuitenkin johonkin puuttumaan palaani.

Oli pakko herätä ja kerätä voimansa. Tuttu ei ollutkaan enää turvallista. Olin hakenut turvaa sieltä, mistä en sitä koskaan saa. Pienet helpotuksen hetket pitivät kuitenkin kiinni odottamisessa, koukussa, että saan lopulta tarvitsemani. Vasta kun sisäinen turva kasvoi tarpeeksi, aloin pystymään laittaa rajoja sille, mikä ei ole totta. Vasta sen turvan kanssa pystyy pitämään itsensä oikeasti turvassa. Se ei tarkoitakaan mitään sairasta omavoimaisuutta, ettei tarvitse ketään, vaan oikeastaan päinvastoin. Kun ei tarvitse mitään ulkopuolelta voikin olla rehellinen tarpeistaan ilman odotuksia ja vaatimuksia ympäristölle. Olla näkyvä.

Kun on hyvä olla omassa turvassa ei tyydy vähempään, vaan voi valita ihmisiä ja asioita jotka ovat oikeasti turvallisia, tukevat kasvuani ja kohottavat toinen toisiaan. Kun ei tarvitse mitään, voikin vasta avautua tarvitsevaksi. Sillon voi olla näkyvä ja tarvitseva ilman, että tulee mitätöidyksi, vältellyksi tai sivuutetuksi. Olla juuri se mikä on, kokonainen. Voinkin rajata ympäristöni sellaiseksi turvalliseksi, ettei se ruoki traumojani. Ei tarvitsekaan hiilata kaikkia aukeavia haavoja, vaan oppia pitämään itseni turvassa. Sen tunnistaa siitä, että on helppo hengittää.

Kun nousee uudelle taajuudelle joutuu myös luopumaan monista ihmisistä ja asioista, jotka eivät enää tue kasvuani ja uusia uskomuksiani. Koska ihan jokaisella on ollut suuri merkitys, se on nostanut paljon surua, kipua ja haikeutta, niin paljon on lähtenyt nopeassa ajassa. Rajojen vetäminen altistaa aina myös mahdollisuudelle jäädä yksin. Se on ollut pelottavaa ja ahdistavaa. Mutta kun sen läpi menee, se tekee tilaa jollekin ihan uudelle. Ihan kuin olisi kerännyt omaa energiaansa sieltä sun täältä takaisin itseensä. Ulkopuolella olleet palaset onkin palannut kotiin ja alkanut luomaan minussa jotain kokonaista. Ja se kaikki voima yhdessä on vähän pelottavaakin. Tajusin, että ehkä se voima on myös se, miksi jotkut on kokenut mut pelottavana. Pelkää sitä samaa itsessään.

Hermosto hakee ihan uutta reititystä, kun tää nainen toimiikin toisin kun on tottunut. Onkin yhä enemmän itsensä puolella ja puhuu omaa totuuttaan. Vaikka pelottaa. Herää kuitenkin uteliaisuus, mitä tästä kaikesta seuraa. Enää ei tarvitse odottaa mitään eikä ketään, kaikki on jo tässä. Nyt olen turvassa. Perillä.

Kiitän taas kaikkia opettajia, jotka ovat näyttäneet mitä todella tarvitsen. 

Kaunis, vapaa ja riippumaton

Olen viime päivinä pysähtynyt miettimään, mitä elämältäni haluan. Jouduin myöntämään, että en ehkä edes ihan tarkkaan vielä tiedä kaikkea, mitä se konkretian tasolla on, mutta tiedän, miltä niiden asioiden pitää tuntua. Mitä asioita minussa niiden pitää tukea. Aitoa ydintäni. Nyt tiedän mikä minulle on tärkeää. Huomaan uudestaan ja uudestaan voivani hyvin, kun koen henkistä vapautta ja riippumattomuutta. Kun en ole olosuhteiden tai ympäristön orja, vaan otan vastuun omasta onnestani. Haluan sydämestäni sitoutua vain asioihin, jotka tukevat tätä hyvää oloani. Silloin tunnen olevani kuin vapaa leijona savannilla ja olen mitä lempeintä, vetovoimaisinta ja miellyttävintä seuraa. Silloin kun tuo voimani on luisunut käsistäni, tunnen kuin olisin sirkusleijona häkissä ja tunnen heti sen kuristuksen kaulallani. Toistuvasti se on kuristanut niin paljon, että en ole osannut tehdä sille mitään. Se on vienyt voimat ja saanut alistumaan. Mutta tunnistan jo, että silloin lapsuuden alitajuiset pelot ovat napanneet minut menneisyyteen, pois tästä hetkestä. Silloin ainoa tehtäväni on viedä itseni sinne yön pimeyteen vapauttamaan itseni niistä. Mennä aikuisena sisäisen lapseni kanssa käsikädessä käymään siellä, missä kukaan ei ollut läsnä. Silloin otan vastuun itsestäni ja menneisyydestäni, en syytä kivuistani ketään vierelläni. Huomaan myös kuinka ihmisille tapahtuu tätä tipahtamista menneisyyteen jatkuvasti. Se on täysin inhimillistä. Hullulla tavalla tuttua ja turvallista. Yksi sitoo itsensä siimaan ja toinen häkkiin tai kuristavaan talutushihnaan, kunnes tajuaa luovansa todellisuutensa ihan itse. Siinä me rimpuilemme menneisyydessämme kunnes sotkeudumme omiin kahleisiimme. Toimimme toisillemme vain peileinä sille, mitä meissä on.

Kun katson taaksepäin, huomaan tehneeni elämässäni jopa kummallisia ja rohkeita valintoja. Nyt näen, että niissä hetkissä olen kuunnellut tiedostamattani vapauden ja riippumattomuuden tarvettani. Olen alkanut olemaan itseni puolella. En enää niin helposti vain ajaudu asioihin, vaan valitsen ne työt, asiat ja ihmiset elämääni jotka tukevat hyvinvointiani. Tehtäväni on olla jopa itsekäs omasta hyvinvoinnistani. Enkä halua, että se on kiinni siitä, onko joku lähelläni fyysisesti vai ei. Nykyään mielikuvitushäkkini ilmestyy heti, jos tunnistan suhteessa pakottavan tarpeen olla jatkuvasti lähellä. Se tekee itsestäni rakkauden kerjäläisen ja riippuvaisen, eikä siinä ole hyvä hengittää. Oikeat asiat tunnistaa siitä, että on kevyt hengittää. Minun on hyvä olla läsnä, mutta hyvä olla myös erillinen. Sitä on olla henkisesti vapaa ja riippumaton. Mutta älä ymmärrä väärin, se ei se ei tarkoita etten voisi sitoutua. Oikeastaan päinvastoin, tunnen voivani sitoutua asiaan tai ihmiseen, jos se mahdollistaa tämän henkisen vapauden.

En halua ajalehtia enää jonkin mystisen magneetin mukana ansaan, vaan tietoisesti valitsen elämääni ihmisiä, jotka tukevat kasvuani ja joita myös itse voin tukea kukoistamaan omalla polullaan. Sen energian vain täytyy virrata molempiin suuntiin. Sain tänään viestin ystävältäni, joka kertoi kuinka kohtaamisemme on muuttanu hänen elämänsä. Koska koen samoin, tiedän että suhteemme on tasa-arvoinen. Kukaan ei kohota ainoastaan toista, vaan kukoistamme yhdessä enemmän.

Elämäni on tuonut polulleni suuria opettajia, jotka ovat pakottanet menemään läpi sen mieleni synkimmän yön, pahimpien pelkojen luo, jotta todellinen minuuden ydin on alkanut löytymään.  Tämä ei ole tapahtunut kerran tai kaksi, en jaksa enää laskea kuinka monta kertaa elämä on laittanut nöyrtymään. Elämääni on tuotu matkani varrella ihmisiä, jotka ovat tehneet minusta lampaan, uhrin, riippuvaisen. Saanut luulemaan että jään yksin, olen liian outo ja erilainen, jota kukaan ei ymmärrä tai voi rakastaa. Mutta näen myös miksi. He ovat näyttäneet sen, mistä minun täytyy vapautua. Nyt kiitän sydämestäni teitä jokaista.

Kun näiden synkkien pelkojen läpi suostuu kulkemaan, alta alkaa löytymään kaiken ydin. Siellä asuu kaunis, vahva, herkkä, erityinen, vapaa ja riippumaton aikuinen nainen. Nainen joka haluaa nauttia elämästään, ottaa vastuun omasta onnestaan ja tarpeistaan sekä nauttii seurasta, joka tulee sitä kaikkea jakamaan. Kulunut vuosi on taas vahvistanut näitä tunteita, vahvistanut omaa voimaa ja tuonut luovuuden ja sisäisen rauhani esiin. Silloin tiedän, että olen oikeiden asioiden äärellä. Elämä tulee haastamaan tätä kaikkea minussa lähes varmuudella, mutta koko ajan enemmän nämä tunteet virtaavat minussa pitäen pinnalla, vapaana peloista. Ja pelonkin hetkellä osaa olla yhä paremmin se aikuinen omalle sisäiselle lapselleni. Itsekkästi elämällä, omista tarpeistani vastuun itse ottamalla, anna sen saman vapauden myös läheisilleni. Itsensä kantavan ihmisen seurassa on helppo hengittää.

Ulkoiset olosuhteet heijastavat myös sitä mitä sisällämme tapahtuu. Häpeämme, riittämättömyytemme, arvottomuutemme ja alistumisemme eivät ole koskaan totuus meistä. Ne ovat tarina, illuusio, jota meille on kerrottu. Mutta ei niitä elämän kipuja tuoda meille siksi että olisimme huonoja, vaan ne tarjoaa jatkuvasti tilaisuuksia voimaantua, jotta löydämme olemuksemme ytimen.

Mielen voima on valtava. Kun tiedämme miten se toimii ja miten sitä voi käyttää, voi nousta olosuhteiden yläpuolelle. Sitä on henkinen vapaus ja vastuunottaminen omasta elämästä. Lopettaa olemasta olosuhteiden uhri. Suhde itseemme määrittelee kaikken eniten elämäämme ja elämän tapahtumat ovat suorassa suhteessa itseemme. Niin kauan kuin luulemme, että ulkoiset asiat, kuten työ, raha, auto, parisuhde, menestys tekevät meistä onnellisia sitten joskus, olemme olosuhteiden uhreja. Kunhan vain tuo toinen sitä ja tätä…Uhrius on tarina sille, että emme ota vastuuta itsestämme ja kohtele itseämme hyvin jo nyt. Alitajuiset kokemukset arvottomuudesta ja riittämättömyydestä estävät vastaanottamasta hyviä asioita vastaan tässä hetkessä. Kun oivallat, että hyvään elämään ei tarvitse mitään ehtoja, silloin olet henkisesti vapaa. Kukaan ulkopuolinen voima ei ole taivaassa säätelemässä mitä hyvää tai kipeää kenenkin niskaan annetaan. Ne ihan kaikki energiat ovat sinun itsesi luomia. Se mitä itsellesi suot, sitä myös vastaanotat. Elämä ei halua satuttaa sinua vaan tuoda oivalluksen, että arvosi on kaikesta riippumaton.

Tunnen olevani henkisesti vapaa ja riippumaton, kun en tarvitse mitään tiettyjä olosuhteita onnellisuuden ja hyvinvoinnin kokemiseen. Kun en toimi puutteen ja tarvitsemisen tilasta, kaikki ehdot ympäristöäni kohtaan katoaa. Otan vastuun vain itsestäni. Silloin päästän irti siitä, miten asioiden pitäisi mennä, ja palikat usein loksahtaakin paikalleen paremmin kuin olisin ikinä voinut odottaa. Kun näen itseni jo kokonaisena, voin vastaanottaa elämääni kaikkea hyvää.

Kyse on siitä, että tiedostamattomat mielen toiminnot täytyy vain tehdä tietoiseksi. Tuntuu, että siitä kertominen on minun tehtäväni tässä elämässä.

 

Istun lepakkotuolissani parvekkeella. Kuuntelen hiljaa kun sade ropisee parvekkeen laseihin. Kiitän kaikkia suuria opettajiani. Elämällä tulee nöyräksi. Sydän puhuu.

 

P.S. Tämä on mahdollisesti tulevan kirjani viimeinen luku. Nyt sillä on alku ja loppu. Elämä saa kirjoittaa kauttani loput. Aamen.

 

 

Haavoittuvuudesta

”Olen totta itselleni tässä hetkessä, juuri siinä tunteessa kun olen”. Mitä jos hyväksyisimme asiat sellaisina, kun ne siinä hetkessä ovat. Silloin myös sallimme itsemme kokea tunteemme ja kipumme raakana, tässä hetkessä. Ilonkin kokee voimakkaampana kun ei ole jatkuvasti varpaillaan odottaessaan pahinta. Kun uskallan olla rehellinen tunteistani ja tarpeistani, tulen niiden kautta näkyväksi. Itseni puolella oleminen luo myös tilan, ettei sisäinen lapsi minussa hätäänny tai takerru, vaan voin luottaa itseeni. Kun voin luottaa, että minulla on lupa jokaisessa hetkessä ilmaista tarpeeni ja tunteeni, voin taas jatkaa matkaani oman totuuteni johdattamana pysyen omassa voimassani. Aivan kuten terveesti kiintynyt lapsi, joka käy tankkaamassa läheisyyttä tarvittaessa ja sitten taas jatkaa omaa leikkiään.

Itselleni on ollut tyypillistä sanoa kyllä, kun olisin halunnut sanoa ei, joskus taas toisinpäin. Eräänlaista rajattomuutta ja miellyttämisen tarvetta. Otamme tällöin myös helposti vastuuta toisen tunteista. Kuitenkin todellisuudessa, jos toinen pelästyy minun totuuttani, ansaitsen jotain muuta.

Mitä jos minut hylätään, kun puhun oman totuuteni? Sisällämme asuu vanhoja haavoja hylkäämisestä. Jos päästän jonkun lähelle, taas minut hylätään. Jos haluaa läheisyyttä on kuitenkin otettava nähdyksi tulemisen riski. Olemme täydellisiä juuri sellaisina, omine haavoinemme.

Ylianalysoinnilla on hyvin helppoa sivuuttaa jokin todellinen tunne. Siinä olen itse ainakin hyvin taitava. Ääripäinä voi olla huutaminen metsässä tai tyttöjen kesken tilanteen ylianalysoiminen, kun keskitie olisi vain selkeä tunteen ilmaisu. ”Olen surullinen, koska kävi näin”. PISTE. Vain ilmaisu, tunteen HYVÄKSYMINEN, ilman minkäänlaista analysointia. Itsereflektoinnilla on paikkansa ja analysointi on itselleni ollut väylä oppia ja ymmärtää, mutta pakokeino ja defenssi se ei saa olla. Pahimmillaan se harhauttaa minut pois juuri siitä mitä tunnen. Sen alla voi olla pelkoa, häpeää, hylkäämisen pelkoa, turvattomuutta tai pettymystä. Todellisuudessa mieli työstää asioita jatkuvasti ilman suurempaa yrittämistä ja usein se suurin oivallus tuleekin juuri, kun päästää irti ja vain rentoutuu tunteeseen ja läsnäoloon.

Olemme todella haavoittuvaisia oman totuuden äärellä ja tuota haavoittuvuutta on helppo suojella häpeällä ja muilla defensseillä. Koemme oman haavoittuvuutemme heikkoudeksi, kun taas toisten haavoittuvuutta pidämme rohkeutena. Jokaisella ihmisellä on nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen tarve. Samalla kuitenkin pelkäämme tulla näkyväksi haavoinemme. Mutta vasta haavoittuvina tulemme näkyväksi tunteinemme ja tarpeinemme, autenttisina, ja voimme vasta kokea aidon yhteyden. 

Miksi sitten niin yksinkertainen asia kuin tunteiden tunteminen on meille niin vaikeaa? Koska toistamme vain sitä mitä olemme oppineet ja uuteen toimintatapaan meillä ei aina ole mitään mallia.

Onnekseni elämä on tuonut eteen ihmisiä, joiden kanssa näitä asioita saa harjoitella. Ehkä elämä on vain yksi iso harjoitus yrityksen, erehdyksen ja onnistumisen kokemusten kautta, ilmentääkseen omaa autenttisuutta. Että tosiaan saa luvan harjoitella suurella myötätunnolla omaa täydellistä epätäydellisyyttä kohtaan.

 

Pohdintani juontaa uuteen tuttavuuteeni Gestalt-terapiaan. Se on psykoterapian menetelmä, jossa päähuomio on nykyisyydessä, tässä ja nyt. Gestalt-terapian neljä peruspilaria ovat kontakti, tietoisuus, nykyhetki ja vastuu. Tavoitteena on tulla tietoiseksi omista käyttäytymismalleista, puolustusmekanismeista, kehosta ja tavoista olla kontaktissa. Ymmärrys itsestä antaa tilan valita: muuttaako tapaansa vai jatkaako entiseen malliin.

Läheisriippuvuudesta ja yhteyden tunteesta

Meillä kaikilla on pohjimmiltaan syvä tarve kokea yhteyttä muihin. Mutta monesti toteutamme tai jopa sabotoimme sitä tavoilla, jotka ovat selviytymismalleja lapsuudesta.

Monesti näistä selviytymismalleista siirtyy aikuisuuteen ohjelmointeja, jotka voi diagnosoida läheisriippuvuuden alle. Läheisriippuvuuden juuret juontaa siihen, kun lapsi ei ole saanut osakseen huomiota ja rakkautta, jotka auttavat kasvamaan omaksi itsenäiseksi persoonaksi. Kun lapsi kokee, ettei tule hyväksytyksi omana itsenään ja/tai vanhemmat eivät ole emotionaalisesti läsnä, hän oppii laittamaan muiden tarpeet edelle, miellyttämään ja unohtamaan itsensä. Näin hän alkaa elämään muiden ihmisten odotusten ja vaatimusten mukaan. Läheisriippuvainen tuntee mielihyvää, kun toinen tarvitsee häntä ja pelkää tulevansa hylätyksi, jos ei ole tarpeellinen muille.

Läheisriippuvuuden juuret on monesti päihdeperheissä, mutta lisäksi se voi muodostua myös silloin kun perheessä esiintyy narsismia, vastuuttomuutta, käytöshäiriöitä, henkistä tai fyysistä väkivaltaa, psyykkistä sairautta tai jyrkkää uskonnollisuutta. Usein näissä olosuhteissa on kiellettyä nostaa esiin ristiriitoja ja ongelmia, ilmaista tunteita, keskustella rehellisesti, leikkiä, hassutella, olla heikko ja epätäydellinen. Läheisriippuvainen kokee olevansa muiden armoilla.

Läheisriippuvaiselle on saattanut varhaisessa lapsuudessa syntyä hylätyksitulemisen kokemuksia. Tunne on niin kipeä, että sitä koittaa vältellä parhaansa mukaan. Tästä seurauksena omalla toiminnallaan alkaa vältellä torjutuksi ja hylätyksi tulemisen pelkoa ja kivuliaan tunteen kokemusta.

Tyypillinen tapa on alkaa etsiä turvaa, hyväksyntää, huomiota ja rakkautta, mitä ei lapsena saanut, ulkopuolelta. Lapsi on saanut mallin, että rakkautta on olla muita varten, rakkauden tavoittelu ja ympäristön miellyttäminen. Kaavana voi myös olla uskomus, että jos ei toimi muiden odotusten mukaan, saa rangaistuksen ja tällöin on turvallisempaa välttää kivun kokemus. Läheisriippuvaisen on vaikea tehdä omia valintoja, kokea itseään terveen erilliseksi sekä luottaa itseensä. Kuinka olla lähellä ja yhteydessä, mutta takertumatta ja omilla jaloillaan? Oma tahto ja tunteet on nielty ja tukahdutettu jo varhain.

Koska itseen ja omiin kykyihin on vaikea luottaa, hakee vastauksia mieluummin ulkopuolelta. Myös itsensä rakastaminen ja omien heikkouksien näyttäminen on haastavaa, koska niille ei aiemmin ole saanut hyväksyntää. Parisuhteesta saattaa hakea täytettä tyhjyydelle ja paeta yksinäisyyden haavaa. Usein tosin ajaudutaan suhteisiin, joissa molemmat osapuolet ilmentävät riippuvuutta toisiinsa. Narsistiin ihastutaan usein silloin, jos toinen vanhemmista on ollut narsistinen. Narsistin kanssa on tuttua ja turvallista olla, koska narsisti tarvitsee kaiken huomion itseensä ja käyttää läheisriippuvan empatiaa ja miellyttämisen tarvetta hyväkseen. Kehä on valmis.

Pelosta käsin läheisriippuvainen takertuu ja tukeutuu helposti muihin. Kipeiden torjutuksi ja hylätyksi tulemisen kokemusten taakse voi kasaantua suuri määrä surua siitä, mitä vaille on lapsena jäänyt. Alla voi olla vihaa, katkeruutta, turvattomuutta, pettymystä ja häpeää. Toimintamallit ovat voineet aikuisena muotoutua näiden tunteiden peittämiselle ja välttämiselle. Pakeneminen suhteeseen tai riippuvuuksiin voi olla helpompaa kuin kaiken kivun kohtaaminen. Läheisriippuvainen on usein myös oppinut kiltin roolin, eikä uskalla sanoa miltä oikeasti tuntuu. Ensimmäinen  askel voi olla vähitellen alkaa ilmaisemaan sitä miltä oikeasti tuntuu ja uskaltaa myös kieltäytyä ja olla eri mieltä kuin muut, hylätyksitulemisen pelonkin uhalla.

Avain eheytymiseen ja paranemiseen onkin juuri näiden tunteiden rehellinen kohtaaminen. Todellisuudessa vastustaminen luo suuremman kärsimyksen kuin varsinainen kipu. Kivussa on kyse kaikista niistä tunteista ja kokemuksista mitä vaille jäi lapsena ja sitä kautta alkaa kasvamaan terveeksi tasapainoiseksi aikuiseksi, joka uskoo itseensä ja tulee toimeen omillaan. Olennaista on, että ympäristö on turvallinen antaa kipujen tulla pintaan, oli kyseessä sitten ystävä tai terapeutti. Jokaiselle on tärkeä kokemus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään, myös omien heikkouksien, haavojen ja pelkojen kanssa. On olennaista saada kokemus, että muidenkin edessä voi olla avuton, heikko ja haavoittuva. Se edellyttää voimakasta turvan kokemusta, että on joku johon voi luottaa, jotta näitä tunteita voi alkaa tuoda näkyville. Kannattaa hakeutua sellaisten aikuisten seuraa, jotka pärjäävät omillaan ja joita ei tarvitse hoitaa, mutta joiden kanssa voi jakaa asioita. Vastuun vähentäminen on myös tervettä itsekkyyttä ja omia rajoja voi ilmaista opettelemalla sanomaan ei. Omista tunteista, tarpeista ja rajoista voi puhua suoraan, kiertelemättä ja manipuloimatta.

Yksi iso työkalu eteenpäin on saada yhteys omaan sisäiseen lapseen. Siihen, joka meidän kaikkien sisällä on. On hyvä tutkia miten sen voisi antaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja huomioiduksi ja hellityksi. Vaikka muut ihmiset voi antaa turvaa tulla nähdyksi, olennaista on myös oppia olemaan itse läsnä omalle sisäiselle lapselleen. Jutella ja kysyä kuulumisia ja tarpeita. Löytää turva itsestä tuoda esille pelot, turvattomuus ja häpeä. Antaa hänelle syli tuntea vapaasti tai tanssia hänen kanssaan ilossa, ja vähitellen luottamus, rakkaus ja yhteys itseen syvenee. Lapsen voi myös visualisoida tai kirjoittaa hänen tuntemuksiaa ylös. Mitä jos lupaatkin hänelle; ”olen tässä, läsnä, enkä hylkää sinua koskaan!”. Eheytymisen matkalla täytyy myös alkaa luopumaan uhrin roolista, ottaa vastuu itsestä ja omasta elämästä. Silloin tekee myös päätöksen, että haluaa toipua ja alkaa vapautumaan itsesäälin tunteistaan. Toipuminen läheisriippuvuudesta on todellakin mahdollista, mutta vaatii paljon tietoista työtä. Kyseessä on syviä alitajuisia malleja ja vaatii suurta rohkeutta kohdata se kaikki mitä on alas tukahdutettu. Menneisyyden ei tarvitse ketään määritellä eikä se kerro kuka on nyt. Uskalla päästää irti ja mennä kohti parempaa tulevaisuutta. Kun laitat oman hyvinvointisi edelle, on sinulla enemmän annettavaa myös muille. 

Tärkeä eväs matkalla on myötätunto ja armollisuus itseään kohtaan ja muistaa antaa luvan itselle myös epäonnistua.

Onnea matkaan!