TÄSSÄ. NYT. HETKESSÄ.

let-life-happen

Tommy Hellstenin uusimman kirjan myötä inspiroiduin kirjoittamaan läsnäolosta. Siinä on jotain kiehtovan selittämätöntä. Läsnäolo liittyy hetkeen, juuri tähän, joka on nyt ja samalla selittämätön ja mystinen. Tämä hetki on ajaton. Samalla siinä on kaikki ja ei mitään, ikuisuus ja tietoisuus.

On mahdollisuus olla fyysisesti läsnä olematta kuitenkaan paikalla. Useimmiten olemme joko menneessä tai tulevaisuudessa. Joka ei ole työstänyt menneisyyttään, tunteitaan ja kokemuksiaan, myös elää menneisyydessä. Tutkimusten mukaan pystymme olemaan läsnä hetkessä vain max 8 sekuntia ennen kuin ajatukset lähtevät harhailemaan muualle.

Tulevaisuudessa taas olemme, kun koemme tässä hetkessä olevan jotain vikaa, joko siitä puuttuu jotain tai on liikaa. Toisin sanoen, emme hyväksy sitä mikä on, vaan pyrimme muuttamaan sitä. Uskomme, että muutos tapahtuu tulevaisuudessa, huomenna, ensi viikolla ”sitku”. Haluamme pois siitä mikä on, siihen miten mielestämme pitäisi olla. Meillä tuntuu olevan paljon tähän hetkeen liittyviä vaatimuksia. Jos tämä hetki sisältää vastoinkäymisiä, ahdistusta, kärsimystä tai hankaluuksia, emme hyväksy niitä. Juuri nämä vaatimukset ajavat meidät pois tästä hetkestä. Vastustamme sitä mikä on, vaikka se on joka tapauksessa. Aika turhaa hommaa siis.

Tämä hetki on ainoa, joka meillä elämässämme on elettävissä. Menneisyydessä ei ole koskaan tapahtunut mitään, sillä kaikki on aina tapahtunut nyt-hetkessä. Mitään ei myöskään tule tapahtumaan tulevaisuudessa, sillä sekin tapahtuu nyt-hetkessä. Kuten Tommy ilmaisee; ”kaikki muu on ajatusten luomaa harhaa”.

”Mitä enemmän samaistumme ajatuksiimme, sitä vähemmän meissä on tietoisuutta”. Ajatuksemme nimittäin vievät meitä pois siitä, mikä on. Suurimman kärsimyksen meille luokin yleensä oma ajattelumme. Ei ne vaikeudet ja vastoinkäymiset, vaan se mitä niistä ajattelemme. Näiden asioiden vastustaminen luo enemmän kärsimystä kuin itse tapahtumat. Koska on tapahtunut väärin, se pitää korjata. Takana on oletus, että onnemme on riippuvainen olosuhteista ja jos ne ovat väärät, ajattelemme, että niiden täytyy olla toisenlaiset. ”Näin olemme omilla ajatuksillamme luoneet onnettomuutemme”, kirjoittaa Tommy. Vain ihminen kykenee moiseen itsepetokseen.

Mikä meidät laittaa pakenemaan tästä hetkestä? Tyhjyys, pelko ettei ole tarpeeksi sitä tai tätä, ettemme kelpaa, ettei meille käy hyvin. Traagista on, että olemme tottuneet elämään pelossa. Se on elämäntapa, jota emme edes enää tunnista peloksi. Näin käy usein esimerkiksi silloin kun on jo varhain lapsena tullut haavoitetuksi. Elämä on osoittautunut pelottavaksi kun ei ole tullut kannetuksi.

Pelkäämme tuntematonta ja hallinnan menettämistä. Kuten Tommy ilmaisee; ”pelkäämme putoavamme johonkin, jota emme voi hallita, pelkäämme putoavamme elämään ja siihen, mikä meitä kenties on niin kovasti haavoittanut. Elämää siis pelkäämme, emme kuolemaa.”

Myös luovuus ja intuitio vaativat pysähtymistä ja läsnäoloa. Ne aktivoituvat toimettumuudesta ja jopa pitkästymisestä. Olenkin sanonut, että joutilaisuus on luovuuden alku. Mutta lepääminen on nykyään kuitenkin vaarallista, sillä sehän merkitsee, ettemme ole tehokkaita. Ja ilman tehokkuutta koemme olevamme arvottomia. Mutta olemme sotkeneet keskenämme levollisuuden ja laiskuuden. Levollinen ihminen on läsnä ja valpas, sillä tehokkuus ei vie hänen huomiotaan.

Vain rakkaus voi suojata pelolta ja vain se antaa meille uskalluksen elää. Mitä se sitten on ja miten sen voi löytää? Tämä onkin ehkä elämän tärkein kysymys. Syvimmällä ihmisen rakenteessa on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja kosketetuksi. Tarve syvään yhteyteen ja joukkoon kuulumiseen. Tarve saada elää rakastavien silmien edessä, ymmärrettynä, kannettuna, lohdutettuna ja jopa kaivattuna.

Summa summarum. Mikä sitten auttaa meitä elämään tässä hetkessä. Ilman, että tarvitsee saavuttaa mitään, olla jotain enemmän, lunastaa tai ansaita, olla vain levollinen. Vastaus on rakkaus. Vain rakastettuna ihminen kokee arvonsa ja kykenee olemaan levollisesti läsnä. Kuten Tommy ilmaisee, ”läsnäoleminen edellyttää siis, että kokee ja ymmärtää olevansa rakastettu. Koska meillä on vain tämä hetki, voi sanoa, että vain rakkaus tekee mahdolliseksi todellisen elämisen.”

 

Ajatukset luovat maailmasi!

Tuo niin usein käyttämäni lause, joka pitää valitettavan hyvin paikkaansa…niin hyvässä kuin pahassakin.

Happy-kuvaAjatuksemme ovat sisäistä puhetta sekä mielikuvia. Sisäinen puheemme on yksi suurin vaikuttaja kaikkeen menestymiseemme elämässämme. Ajatukset ovat myös mielikuvia, jotka ovat eräänlaisia mielen lyhytelokuvia. Ajatukset syntyvät muistoista, tunteista ja tilanteista. Keräämme aistiemme avulla informaatiota, josta aivot muokkaavat ajatuksia.

Ajatusten syntyyn emme juurikaan voi vakuttaa, niitä tulee ja menee ja niin mielemme toimii. Meissä tapahtuu jatkuvasti paljon asioita, joita meidän ei tarvitse tietoisesti ajatella. Veri virtaa ja sydän pumppaa ilman ajatustyötä tiedostamattamme. Emme ajattele, että tässäpä sulatan ruokaani. Samoin suuri osa ajatuksista on tiedostamattomia.

Ei ole niinkään tärkeää ymmärtää, miten ajatukset syntyvät, mutta sen sijaan olisi tärkeää tiedostaa mihin ajatuksiin takerrumme kiinni ja mistä päästää irti.

Mieli, keho, tunteet ja ajatukset vaikuttavat kokonaisuutena toinen toisiinsa. Joka kerta ajatellessamme jotain, vahvistamme hermosolujen yhteyksiä. Ja joka kerta tuon impulssin kulkiessa, tuo yhteys vain voimistuu ja nopeutuu. Siksi tietyt tutut ja toistuvat ajatukset ja toimintamallit tulevat mieleemme nopeammin kuin uudet.

Se mihin kiinnitämme huomiota, vahvistuu.

Tässä on sekä hyvät, että huonot puolensa

Jokainen ajatus kuluttaa tietyn osan päivän ajatuskapasiteetista ja käyttää myös energiaa glugoosin muodossa. Meillä on nykypäivänä niin paljon informaatiota ympärillämme, että saatamme olla uuvuksissa vain älypuhelimemme näppäilystä ja samalla tuntuu, ettemme oikeen saa mitään aikaiseksi.

Mutta jos pysähdymme hetkeksi tietoisuuden tilaan, automaattisen reagointimme ulkopuolelle, voimme alkaa miettiä mihin haluamme suunnata energiaamme ja ajatuksiamme. Haluammeko vahvistaa pelkoa vai luottamusta, rakkautta vai vihaa, itseinhoa vai myötätuntoa? Havaintomme maailmasta helposti väittää, että toinen näistä on totuus, vaikka kumpikaan ei ole sen todempi kuin toinen. Sujuvat hermoyhteytemme pitävät huolen, että automaattiset reitit kallistuvat jompaan kumpaan ”totuuteen.” Jos toinen tulee toistuvasti mieleemme ennen toista, on kyse vain siitä, että se sattuu olemaan aivoillemme se tutumpi ajatus, tutumpi hermoyhteys, jota olemme vahvistaneet. Aivomme ovat ovelia säästämään energiaa, ovat suoraan sanoen laiskat ja mielellään valitsevat sen tutun reitin. Fysiologiamme ei erota tapahtuuko jotain oikeasti vai mielikuvissa. Tässä piilee mielikuvituksen voima, sillä voimme myös sen avulla luoda uusia hyödyllisempiä hermoratoja.

Ei ole ihan sama mitä ajatelemme, sillä alitajuntamme luo ympäristöömme sitä, millaisia ajatuksia meillä on tapana ajatella. Emme siis koe ympäristöä sellaisena kuin se on, vaan koemme ajatuksiamme ja uskomuksiamme. Näihin pohjaamme ja rajoitamme sitten mahdollisuutemme, näkemyksemme ja kokemuksemme itsestämme ja elämästämme. Olemme kuin puutarhureita ja niitämme sitä, millaisia ajatuksia olemme kylväneet.

Jos haluatkin tulevaisuudessa valita uudella tavalla, tarvitaan pitkäjänteistä toistoa valita toisin ja rakentaa uusia ajatuspolkuja. Mieli on kuin lihas, joka tarvitsee harjoitusta ja toistoa siinä missä kehokin. Niin kauan, kunnes rakkaus, myötätunto tai luottamus, tulee mieleen vihaa, inhoa tai pelkoa nopeammin.

Uusia ajatus- ja toimintamalleja pääsee jumppaamaan Mielen kuntosali -kurssilla syyskuussa. Tarkemmat tiedot löydät ajakohtaista-sivulta.