Kuinka katkaista negatiivisuuden kierre?

Jokaiselle on varmasti tuttu tilanne herätä keskellä yötä. Ajatukset alkavat pyöriä negatiivista kehää eikä uni enää tule. Yhtälailla ajatuskierre voi ottaa vallan myös keskellä päivää ja katoat sieltä missä oikeasti olet. Olet mielessäsi sen sijaan että olisit läsnä.

Usein ajatukset voivat olla ”en onnistu, en ole riittävän hyvä, en kelpaa, mitä muut ajattelevat” jne… Ja mielellämme on tapana uskoa mitä sille sanomme. Todella tehokas tapa pienentää itseään ja omaa potentiaaliaan. Hetken olemme täysin vakuuttuneita että olemme oikeassa, ellemme herää tietoisina huomaamaan mitä teemme itsellemme.

 

Mutta tiedätkö, miksi positiivinen ajattelu on niin vaikeaa? Tiedätkö miksi ajatukset tuppaavat aina palaamaan negatiivisiin uomiin?

Entä tiedätkö, miten katkaista negatiiviset ajatukset hyvin helposti ja nopeasti?

Ainakin puolet ajastamme aivot ovat ns. automaatiotilassa, johon liittyy negatiivisia ajatuksia, uhkia ja pelkoja. Aivomme ovat suuniteltu huomaamaan negatiiviset ajatukset, koska ammoisina aikoina uhkien huomaaminen oli erittäin tärkeää selviytymisen kannalta. Taito on siis jäänyt biologiaamme jotta laji selviytyisi, vaikka se on tässä hetkessä huomattavasti tarpeettomampi. Meissä ei siis ole mitään vikaa, vaikka negatiiviset ajatukset tuntuisivat hyökkäävän päällesi, vaan ennemmin kertoo että aivosi ovat normaalit.

Uusin tiede sanoo, että autopilotilla kulkemisen voi kuitenkin katkaista hyvin helposti tulemalla tietoiseksi tästä hetkestä. Aistimalla sen, mikä on läsnä tässä ja nyt, negatiiviset ajatukset keskeytyvät. Tehokkaimmin läsnäolevaksi hetkeen tuovat aistimme. Voit vain alkaa haistaa, maistaa, kuulla, nähdä ja tuntea missä olet juuri nyt ja aistit palauttavat sinut tähän hetkeen. Kun ajatuskierre on huomattu ja katkaistu, voit alkaa valita millaiset ajatukset vievät eteenpäin ja vahvistavat hyvinvointiasi. Negatiivisten ajatusten pakottaminen positiivisiksi toimii harvoin. Vasta läsnäolon tilasta voit onnistua siinä paremmin.

Läsnäoloon havahtuminen on aina ensimmäinen askel. Tarkemmin sanottuna heräät kaavojen, ohjelmointien, tunteiden ja ajatusten luomasta elämästä. Havahdut vain aistimaan ja kokemaan mitä oikeasti tapahtuu ja elät ja tunnet sen läpi. Mielen luoma illuusio on, että koemme vain omaa ajattelua sen sijaan että kokisimme elämän raakana, sellaisena kuin se on. Silloin vapaudumme selviytymisen tilasta olemisen tilaan.

Vähitellen voit alkaa harjoittaa läsnäoloa yhä enemmän. Sen seurauksena ehkä huomaat, että sinussa on myös osa joka haluaa vastustaa läsnäoloa. Se on tuttu minuus, joka on todellinen vastustajamme itsessämme. Tämä osa toimii automaatiolla, se välttelee todellisuutta ja etsii sitä mitä uskoo tarvitsevansa; hyväksyntää, turvaa, erityisyyttä tai vaikka kunniaa ja menestystä.

Itsereflektio on tärkeä taito huomata ja sanoittaa mitä meissä tapahtuu. Silloin vapautuu analysoinnista ja vain huomaa mitä ajatuksia, tuntemuksia, kaavoja, uskomuksia, kipuja, tunteita ja impulsseja minussa liikkuu juuri nyt. Kun niistä tulee tietoiseksi, vapaudumme reagoimasta niihin, jos niin valitsemme. Se on mielen vapautta.

Kun alat tunnistaa näitä osia itsessäsi, alat yhä enemmän ystävystyä itsesi kanssa ja hyväksyä itsesi kokonaisena. Siitä alkaa eheytyminen, sisäisen turvan kasvu ja sitä kautta voit alkaa rentoutua kokemaan elämää kaikkine haavoineen ja tunteineen. Läsnäolo on pohja todelliseen elämään ja olemisen tilaan.

Mikä on sinun tapasi tuoda itsesi läsnäolevaksi?

Itsensä tunteminen tekee sinusta vahvan, itsensä hyväksyminen pysäyttämättömän!

 

 

TÄSSÄ. NYT. HETKESSÄ.

let-life-happen

Tommy Hellstenin uusimman kirjan myötä inspiroiduin kirjoittamaan läsnäolosta. Siinä on jotain kiehtovan selittämätöntä. Läsnäolo liittyy hetkeen, juuri tähän, joka on nyt ja samalla selittämätön ja mystinen. Tämä hetki on ajaton. Samalla siinä on kaikki ja ei mitään, ikuisuus ja tietoisuus.

On mahdollisuus olla fyysisesti läsnä olematta kuitenkaan paikalla. Useimmiten olemme joko menneessä tai tulevaisuudessa. Joka ei ole työstänyt menneisyyttään, tunteitaan ja kokemuksiaan, myös elää menneisyydessä. Tutkimusten mukaan pystymme olemaan läsnä hetkessä vain max 8 sekuntia ennen kuin ajatukset lähtevät harhailemaan muualle.

Tulevaisuudessa taas olemme, kun koemme tässä hetkessä olevan jotain vikaa, joko siitä puuttuu jotain tai on liikaa. Toisin sanoen, emme hyväksy sitä mikä on, vaan pyrimme muuttamaan sitä. Uskomme, että muutos tapahtuu tulevaisuudessa, huomenna, ensi viikolla ”sitku”. Haluamme pois siitä mikä on, siihen miten mielestämme pitäisi olla. Meillä tuntuu olevan paljon tähän hetkeen liittyviä vaatimuksia. Jos tämä hetki sisältää vastoinkäymisiä, ahdistusta, kärsimystä tai hankaluuksia, emme hyväksy niitä. Juuri nämä vaatimukset ajavat meidät pois tästä hetkestä. Vastustamme sitä mikä on, vaikka se on joka tapauksessa. Aika turhaa hommaa siis.

Tämä hetki on ainoa, joka meillä elämässämme on elettävissä. Menneisyydessä ei ole koskaan tapahtunut mitään, sillä kaikki on aina tapahtunut nyt-hetkessä. Mitään ei myöskään tule tapahtumaan tulevaisuudessa, sillä sekin tapahtuu nyt-hetkessä. Kuten Tommy ilmaisee; ”kaikki muu on ajatusten luomaa harhaa”.

”Mitä enemmän samaistumme ajatuksiimme, sitä vähemmän meissä on tietoisuutta”. Ajatuksemme nimittäin vievät meitä pois siitä, mikä on. Suurimman kärsimyksen meille luokin yleensä oma ajattelumme. Ei ne vaikeudet ja vastoinkäymiset, vaan se mitä niistä ajattelemme. Näiden asioiden vastustaminen luo enemmän kärsimystä kuin itse tapahtumat. Koska on tapahtunut väärin, se pitää korjata. Takana on oletus, että onnemme on riippuvainen olosuhteista ja jos ne ovat väärät, ajattelemme, että niiden täytyy olla toisenlaiset. ”Näin olemme omilla ajatuksillamme luoneet onnettomuutemme”, kirjoittaa Tommy. Vain ihminen kykenee moiseen itsepetokseen.

Mikä meidät laittaa pakenemaan tästä hetkestä? Tyhjyys, pelko ettei ole tarpeeksi sitä tai tätä, ettemme kelpaa, ettei meille käy hyvin. Traagista on, että olemme tottuneet elämään pelossa. Se on elämäntapa, jota emme edes enää tunnista peloksi. Näin käy usein esimerkiksi silloin kun on jo varhain lapsena tullut haavoitetuksi. Elämä on osoittautunut pelottavaksi kun ei ole tullut kannetuksi.

Pelkäämme tuntematonta ja hallinnan menettämistä. Kuten Tommy ilmaisee; ”pelkäämme putoavamme johonkin, jota emme voi hallita, pelkäämme putoavamme elämään ja siihen, mikä meitä kenties on niin kovasti haavoittanut. Elämää siis pelkäämme, emme kuolemaa.”

Myös luovuus ja intuitio vaativat pysähtymistä ja läsnäoloa. Ne aktivoituvat toimettumuudesta ja jopa pitkästymisestä. Olenkin sanonut, että joutilaisuus on luovuuden alku. Mutta lepääminen on nykyään kuitenkin vaarallista, sillä sehän merkitsee, ettemme ole tehokkaita. Ja ilman tehokkuutta koemme olevamme arvottomia. Mutta olemme sotkeneet keskenämme levollisuuden ja laiskuuden. Levollinen ihminen on läsnä ja valpas, sillä tehokkuus ei vie hänen huomiotaan.

Vain rakkaus voi suojata pelolta ja vain se antaa meille uskalluksen elää. Mitä se sitten on ja miten sen voi löytää? Tämä onkin ehkä elämän tärkein kysymys. Syvimmällä ihmisen rakenteessa on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja kosketetuksi. Tarve syvään yhteyteen ja joukkoon kuulumiseen. Tarve saada elää rakastavien silmien edessä, ymmärrettynä, kannettuna, lohdutettuna ja jopa kaivattuna.

Summa summarum. Mikä sitten auttaa meitä elämään tässä hetkessä. Ilman, että tarvitsee saavuttaa mitään, olla jotain enemmän, lunastaa tai ansaita, olla vain levollinen. Vastaus on rakkaus. Vain rakastettuna ihminen kokee arvonsa ja kykenee olemaan levollisesti läsnä. Kuten Tommy ilmaisee, ”läsnäoleminen edellyttää siis, että kokee ja ymmärtää olevansa rakastettu. Koska meillä on vain tämä hetki, voi sanoa, että vain rakkaus tekee mahdolliseksi todellisen elämisen.”

 

Lootus asentoon liian levoton mä oon…

vrtaus

Muistan hyvin ajan, jolloin ajattelin juuri noin. Kunnes tajusin pakenevani jotain…itseäni.

 

Eräässä keskustelussa pohdimme, voiko minkä tahansa tunteen kanssa jäädä vain istumaan, kohdata ja nähdä sen. Nykypäivänä meillä on ympärillämme niin paljon ärsykkeitä, että helpompaa on paeta, vältellä, konkreettisesti juosta karkuun tai jonkin addiktion avulla paeta ikävää oloa. Ihmismielelle on luonnollista vältellä kipua ja hakea hetken nautintoa. Joudumme siis tietoisesti oppettelemaan pysähtymistä, tunteiden käsittelyä ja kohtaamista. Olemme psykofyysinen kokonaisuus ja keho vaikuttaaa mieleemme ja toisin päin. Tukahdutetut tunteemme jäävät myös kehoomme jännityksiksi, kolotuksiksi ja tunnelukoiksi. Kehommekin voi siis viisaudessaan kertoa paljon tunne-elämästämme.

Mutta mitä voimme tunteiltamme oppia? Ikävät tunteet kertovat, että tarpeemme eivät tyydyty ja positiiviset, että tarpeemme ovat tulleet huomatuksi. Tätä kautta voimme oppia paljon itsestämme. Perustarpeinamme pidetään yleensä kuulluksi, nähdyksi ja kosketetuksi tulemista, mutta kaikki muu rakentuu elämän polkuja tallatessamme. Olemme jokainen ainutlaatuisia yksilöitä ja jokaisella on oma todellisuutemme tarpeineen. Kun arvostamme itseämme, osaamme myös ilmaista tarpeemme sekä ilmoittaa jos joku loukkaa rajojamme. Rohkene ilmaista tarpeesi. Toisella on oikeus joko ottaa ne huomioon tai olla ottamatta, mutta sinulla on aina oikeus ilmaista mitä sinä tarvitset tai missä menevät rajasi. Monesti esim. vihaa ei pidetä hyväksyttynä tunteena. Mutta terveen vihan avulla luomme nimenomaan rajamme. Monet ”kiltit tytöt” kokevan juuri tämän asian vaikeuden. Viha itsessään ei ole huono asia, mutta sen rakentava käsittely on olennaista.

Ongelmat tulevat usein siitä, että samaistumme tunteisiimme ja ajatuksiimme ja muodostamme käsityksen itsestämme niiden perusteella, koska ne tuntuvat todelta. Mitä eroa on ajatella ”Olen riittämätön” kuin ”minussa on riittämättömyyden tunne”? Joskus tunteiden käsittely helpottuu kun tunteen siirtää ulkopuolelle, vaikka tuolille viereen istumaan. Kun katsomme tunnettamme toisesta perspektiivistä, voimme kysyä siltä, mitä se meille haluaa kertoa tai opettaa, minkä viestin se tuo tiedostamattomasta mielestämme. Emme ole yhtä kuin tunteemme ja ajatuksemme, vaan ne ovat jotain mikä tulee ja menee, elämän virtaa. Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos, joten ikävinkin olo lopulta katoaa kun sen ensin kohtaa, hyväksyy ja antautuu sille. On tutkittu, ettei mikään tunne kestä kauempaa kuin 90 sekuntia kerrallaan, jos sitä ei tukahduta tai välttele.

Ajatukset luovat tunteemme ja tunteesta seuraa reaktiomme. Voimme pysähtyä tunteen äärelle tai kuunneella mikä ajatus sen takana on, viekö se meitä eteenpäin vai ei. Sitä kautta voimme myös vaikuttaa reaktioomme.

Peilaamme tunteitamme myös muista. Tämän teorian ajatuksena on, että kun joku piirre ärsyttää minua toisessa ihmisessä, se kertoo, että tunne on minussa jotain, mitä en pysty itsessäni hyväksymään. Toisaalta jos taas ihailen jotain piirrettä, se voi kertoa, että se on jotain mitä en ole itsestäni vielä löytänyt. Meissä ikäänkuin ovat voimavaroinamme kaikki piirteet mutta elämämme on muokannut meidät niin, että ilmennämme eniten tietynlaisia. Peilauksen kautta olen oppinut itsestäni ehkä eniten koskaan. Joskus olen helposti ottanut myös muiden ärsyyntymiset itseeni, mutta nykyään se kertoo minulle enemmän henkilöstä itsestään, kuin minusta itsestäni. Muut muodostavat mielipiteensä oman uskomurjärjestelmänsä pohjalta, joten mikään mitä he ajattelevat minusta, ei todellisuudessa liity minuun vaan heihin itseensä. Kyse on jokaisen omasta totuudesta, ei minun. Ja noita totuuksia on yhtä monta kuin ihmistä maapallolla.

Itse olen menneisyydessäni nuoresta asti ollut tyypillinen tunteiden tukahduttaja. Vasta aikuisena olen opetellut niiden vapauttamista, joka on kuin sipulin kuorimista. Uusia tunteita löytyy edellisen alta. Olen viime vuosina itkenyt varmaan enemmän kuin elämäni aikana yhteensä, mutta toisaalta myös nauranut. Koen molemmat todella vapauttavana. Lohduttavaa on, että pakenemani asiat ovatkin vain tunteita, eikä tunteeseen ole kukaan koskaan kuollut. Sain huomata, että mitä vahvemmin pystyy kohtaamaan ikäviä tunteita, sitä voimakkaammilta myös ne myönteiset tuntuvat. Mutta rohkeutta tunteiden kohtaaminen vaatii edelleen. Nykyään kun huomaan sen levottoman olotilan, joka vaatii touhuamaan tai olemaan levottomana ihmisten ilmoilla kertookin minulle, että täytyy pysähtyä. Joskus vapautuu vain hetken puhdistava itku ja olo helpottuu saman tien.

Jos omaa elämää katsoo vain mielestään käsin, sen näkee täynnä rajoitteita ja pelkoja. Elämisestä voi helposti tulla loputonta tyytymättömyyttä, tavoittelua tai suorittamista. Yhteys omaan tietoisuuteen on tärkeää, jotta ihminen lakkaa samaistumasta ajatuksiinsa ja tunteisiinsa. Jos ajattelet olevasi epäonnnistuja, saatat uskoa ajatukseesi ja määrittää itseäsi sen mukaan. Jos tunnet olosi ahdistuneeksi, saatat samaistua tunteeseen ja elää siitä lähtöisin. Ajatusten ja tunteiden havainnoiminen lähtee pysähtymisestä; siitä että lopettaa hetkeksi kaiken tekemisen, kääntyy sisäänpäin ja keskittyy olemisen tilaan. Oleminen on taito, joka on vain harvalle tuttu. Mitä enemmän ihminen elää mielestään käsin, sitä enemmän hän pelkää hiljentyä oman olemuksensa äärelle. Vaikka moni saattaakin olla mestari oman kotinsa siivoamisessa, ei kurkistaminen omaan mieleen ole aivan yhtä tuttua. Uuden kynnyksellä on hyvä käydä läpi varastot ja laatikot ja tutkia mikä on vielä tarpeellista ja mistä olisi aika päästää irti. Uutta ei mahdu, jos ei tee tilaa poistamalla vanhaa.

Itselleni meditaatio ja tietoinen läsnäolo on tuonut huomattavasti lisää tyyneyttä ja rauhaa kohdata kaikenlaiset tunteet sekä ajatukset hyväksynnän kautta. Se on tila, jossa kaikki on hyvin ja voi olla juuri sellainen kuin on. Voi huomata, että on muutakin kuin pelottavat ajatukset ja kipeät tunteet. Tietoisuuden avulla myös reaktioaikamme kasvaa. Jos tunteen tukahduttaa tai taistelee vastaan, olemme sen vietävänä. Jos tunteen hyväksyy ja kohtaa, voimme valita reaktiomme. Tyyneys ei tarkoita, että emme enää tuntisi mitään, päinvastoin. Voin rohkeasti pysähtyä tunteideni äärelle, huomata sen ja sitten valita miten reagoin. Reagoidakin voi monella tapaa. Jos tunne vie hallitsemattomasti mukaansa, loukkaamme helposti muita, mutta voimme myös tuoda tunteemme esille rakentavalla tavalla. Oma mieleni tyypillisesti monimutkaistaa, analysoi, pulputtaa ja on toisinaan kovin levoton. Erityisherkkyys ominaisuutenani ei ainakaan päästä minua helpommalla. Siksi tietoinen pysähtyminen, mielen tyhjentäminen tai tietoinen tarkkaillu luo tyhjän tilan josta kumpuaa mm. luovuus ja uudet oivallukset. Olen hyvin varhain kaivanut tilaa, josta Buddhakin puhuu. Olla tyyni kuin meri, jossa tunteet ja ajatukset lainehtivat kuin aallot meren pinnalla, vain tulevat ja menevät, ovat jatkuvassa liikkeessä. Tuosta mielentilasta käsin voin hyväksyä ympäristöni tapahtumat ilman, että ne vaikuttavat liikaa tunnetilaani, onnellisuuteeni enkä alistu sellaisten ulkopuolellani olevien tapahtumien uhriksi, joihin en voi edes vaikuttaa.

Tunteet haluavat vain tulla nähdyksi, jonka jälkeen ne jatkavat matkaa. Vastustaessamme tunteita, annamme niille vain valtaa.

Ajatukset luovat maailmasi!

Tuo niin usein käyttämäni lause, joka pitää valitettavan hyvin paikkaansa…niin hyvässä kuin pahassakin.

Happy-kuvaAjatuksemme ovat sisäistä puhetta sekä mielikuvia. Sisäinen puheemme on yksi suurin vaikuttaja kaikkeen menestymiseemme elämässämme. Ajatukset ovat myös mielikuvia, jotka ovat eräänlaisia mielen lyhytelokuvia. Ajatukset syntyvät muistoista, tunteista ja tilanteista. Keräämme aistiemme avulla informaatiota, josta aivot muokkaavat ajatuksia.

Ajatusten syntyyn emme juurikaan voi vakuttaa, niitä tulee ja menee ja niin mielemme toimii. Meissä tapahtuu jatkuvasti paljon asioita, joita meidän ei tarvitse tietoisesti ajatella. Veri virtaa ja sydän pumppaa ilman ajatustyötä tiedostamattamme. Emme ajattele, että tässäpä sulatan ruokaani. Samoin suuri osa ajatuksista on tiedostamattomia.

Ei ole niinkään tärkeää ymmärtää, miten ajatukset syntyvät, mutta sen sijaan olisi tärkeää tiedostaa mihin ajatuksiin takerrumme kiinni ja mistä päästää irti.

Mieli, keho, tunteet ja ajatukset vaikuttavat kokonaisuutena toinen toisiinsa. Joka kerta ajatellessamme jotain, vahvistamme hermosolujen yhteyksiä. Ja joka kerta tuon impulssin kulkiessa, tuo yhteys vain voimistuu ja nopeutuu. Siksi tietyt tutut ja toistuvat ajatukset ja toimintamallit tulevat mieleemme nopeammin kuin uudet.

Se mihin kiinnitämme huomiota, vahvistuu.

Tässä on sekä hyvät, että huonot puolensa

Jokainen ajatus kuluttaa tietyn osan päivän ajatuskapasiteetista ja käyttää myös energiaa glugoosin muodossa. Meillä on nykypäivänä niin paljon informaatiota ympärillämme, että saatamme olla uuvuksissa vain älypuhelimemme näppäilystä ja samalla tuntuu, ettemme oikeen saa mitään aikaiseksi.

Mutta jos pysähdymme hetkeksi tietoisuuden tilaan, automaattisen reagointimme ulkopuolelle, voimme alkaa miettiä mihin haluamme suunnata energiaamme ja ajatuksiamme. Haluammeko vahvistaa pelkoa vai luottamusta, rakkautta vai vihaa, itseinhoa vai myötätuntoa? Havaintomme maailmasta helposti väittää, että toinen näistä on totuus, vaikka kumpikaan ei ole sen todempi kuin toinen. Sujuvat hermoyhteytemme pitävät huolen, että automaattiset reitit kallistuvat jompaan kumpaan ”totuuteen.” Jos toinen tulee toistuvasti mieleemme ennen toista, on kyse vain siitä, että se sattuu olemaan aivoillemme se tutumpi ajatus, tutumpi hermoyhteys, jota olemme vahvistaneet. Aivomme ovat ovelia säästämään energiaa, ovat suoraan sanoen laiskat ja mielellään valitsevat sen tutun reitin. Fysiologiamme ei erota tapahtuuko jotain oikeasti vai mielikuvissa. Tässä piilee mielikuvituksen voima, sillä voimme myös sen avulla luoda uusia hyödyllisempiä hermoratoja.

Ei ole ihan sama mitä ajatelemme, sillä alitajuntamme luo ympäristöömme sitä, millaisia ajatuksia meillä on tapana ajatella. Emme siis koe ympäristöä sellaisena kuin se on, vaan koemme ajatuksiamme ja uskomuksiamme. Näihin pohjaamme ja rajoitamme sitten mahdollisuutemme, näkemyksemme ja kokemuksemme itsestämme ja elämästämme. Olemme kuin puutarhureita ja niitämme sitä, millaisia ajatuksia olemme kylväneet.

Jos haluatkin tulevaisuudessa valita uudella tavalla, tarvitaan pitkäjänteistä toistoa valita toisin ja rakentaa uusia ajatuspolkuja. Mieli on kuin lihas, joka tarvitsee harjoitusta ja toistoa siinä missä kehokin. Niin kauan, kunnes rakkaus, myötätunto tai luottamus, tulee mieleen vihaa, inhoa tai pelkoa nopeammin.

Uusia ajatus- ja toimintamalleja pääsee jumppaamaan Mielen kuntosali -kurssilla syyskuussa. Tarkemmat tiedot löydät ajakohtaista-sivulta.